26.2.2005

Laitonta verkkosensuuria

Jonkin aikaa sitten lehdistö kirjoitti Muhoksella toimivan Korivaaran ala-asteen opetusmenetelmistä. Kirjoitusten mukaan rehtori Ilkka Pöyry sai oppilaat pelokkaiksi opetusmenetelmillään. Vastakkaisia mielipiteitä löytyy mm. Kalevan kirjoituksesta. Uskonnon osuutta opetusmenetelmiin käsiteltiin lehdistössä myös.

Asiasta on kirjoittanut Marginaali-niminen blog erittäin kärkevään sävyyn. Blogissa on nyt merkintä, jonka mukaan blogista on tehty rikosilmoitus kunnianloukkauksesta ja poliisi on vaatinut sivun poistamista.

Kunnianloukkaus on luonnollisesti rikos verkossakin. Syytös on ilmeisen aiheellinen: kunnianloukkauksesta tuomitaan se joka "esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista", ja blogissa mainittiin mm. "Pöyry on helvetinmoinen nilkki, kusipää ja nauttii lasten pelottelusta". (Tieto on peräisin Googlen välimuistista.)

Ongelmia poliisin poistopyynnössä on joka tapauksessa kaksi. Ensinnäkin poliisilla ei ole tuollaista valtuutusta, vaan poistokäskyn tulee tulla tuomioistuimelta (Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 13.6.2003/460, 18 §). Toiseksi poliisi on viitannut viestissään verkkotunnuslakiin, joka ei ole mitenkään relevantti tässä yhteydessä.

On valvottava, että verkossakin säilyy vapaus arvostella asioita, niin uskonnon tai muun aineen opetusta kuin kaikkea muutakin. Poliisin ei voi sallia ylittävän valtuuksiaan. Toisaalta on syytä muistaa että Suomen lait pätevät myös verkossa.

Ainakin Enter-lehden blogi seuraa tilannetta [Päivitys elokuussa 2006: blogi on poistunut verkosta]. Koska asia ei liity mitenkään suoranaisesti uskonnonvapauteen eikä ilmeisesti edes erityisesti uskonnon opetukseen, ei uskonnonvapaus.fi seuraa tilannetta tämän enempää.

Em. riippumatta on aiheellista kritisoida Korivaaran ala-asteen toiminta-ajatusta: "- - pyrimme kasvattamaan oppilaista itsenäisiä, toiset huomioonottavia, terveen itsetunnon omaavia kansalaisia, jotka kykenevät itsenäiseen tiedonhankintaan ja joiden arvomaailmassa kuvastuu isänmaallisuus, lähimmäisen ja itsensä huomioinnissa perinteiset kristilliset elämäarvot." Sikäli kun kristillisiin elämänarvoihin kuuluu kristillinen usko, ei sen opettaminen ole julkisen vallan tehtävä.