Tekijänoikeuslain muutos ja jumalanpalvelusten musiikki

Uusin päivitys 5.10.2005: Jumalanpalvelusten musiikista ei käyttökorvauksia

Kaikki päivitykset

11.3.2005: Perustuslakivaliokunta ja uskonnonvapaus

Tekijänoikeuslakia ollaan uudistettu pitkään. Vuonna 2002 tehty lakiesitys kaatui eduskunnassa helmikuussa 2003, ja nyt eduskunta käsittelee uudistettua ehdotusta. Lakimuutoksen yhteydessä on keskusteltu myös jumalanpalvelusmusiikin tekijänoikeusmaksuista. Hallitus esittää jumalanpalvelusten virsiä ym. samalla tavalla tekijänoikeuskorvauksien piiriin kuuluvaksi kuin muissakin tilaisuuksissa.

Perustuslakivaliokunnan enemmistö on eri mieltä:

Esityksen perusteluista ilmenevänä sääntelyn tarkoituksena on siirtää musiikin esittäminen jumalanpalveluksessa tekijänoikeuden piiriin. - - Musiikki- ja muiden teosten esittämisen saattaminen tekijöiden tai heitä edustavien järjestöjen luvasta riippuvaiseksi merkitsee ehdotetussa muodossaan valiokunnan mielestä kaiken kaikkiaan siinä määrin laajaa puuttumista uskonnonharjoittamisoikeuden ydinalueelle, ettei ehdotus täytä sääntelyn oikeasuhtaisuuden vaatimuksia.

Ehdotus on ongelmallinen myös uskonnonvapauteen kiinteästi liittyvän, perustuslain 6 §:n 2 momenttiin sisältyvän uskontoon perustuvan syrjinnän kiellon näkökulmasta. Ehdotus nimittäin asettaa jumalanpalvelukset heikompaan asemaan lakiehdotuksen 21 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin muihin julkisiin tilaisuuksiin verrattuna ja muodostuu siten uskonnon perusteella syrjiväksi.

Perustuslakivaliokunnan mietintö 7/2005

Toisaalta lausuntoon liittyy eriävä mielipide, jonka allerkirjoittivat Irina Krohn Vihreästä liitosta, Miapetra Kumpula SDP:stä ja Annika Lapintie ja Outi Ojala Vasemmistoliitosta:

ERIÄVÄ MIELIPIDE

Esitetty sääntely vaikuttaa perustuslain 11 §:ssä turvattuun uskonnonvapauteen, jonka ydinalueeseen kuuluu oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa. Jumalanpalvelusmusiikin esityskorvauksen vaikutukset yksittäisten ihmisten uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen jäisivät kuitenkin vähäisiksi. Esitys ei myöskään vaikuttaisi ihmisten oikeuteen kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Sääntelyn vaikutukset kohdistuisivat lähinnä seurakuntien taloudelliseen tilanteeseen.

Jumalanpalvelusten yhteydessä esitettävästä musiikista maksetaan sen tekijöille korvaus useimmissa Euroopan maissa. - -

Jumalanpalveluksia ei voi rinnastaa tekijänoikeuslain 21 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin kansanvalistus- ja hyväntekeväisyystilaisuuksiin, koska niihin ei varta vasten tehdä musiikkia. - -

Esitetty sääntely olisi merkityksellistä jumalanpalveluksissa esitettävän musiikin tekijöiden perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan kannalta. Jumalanpalvelukset ovat usein ainoa tilaisuus, missä heidän tekemiään teoksia esitetään. Lisäksi sääntely saattaisi jumalanpalveluksissa esitettävän musiikin tekijät perustuslain 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla yhdenvertaiseen asemaan muiden tekijöiden kanssa. Sääntelyn tarkoituksena ei ole vaikuttaa seurakuntien vapauteen päättää jumalanpalvelusten sisällöstä tai kulusta.

Lausunnossa puututaan kahteen erilliseen uskonnonvapauden osaan: positiiviseen uskonnonvapauteen eli vapauteen harjoittaa uskontoa, ja vakaumusten tasa-arvoon.

Positiivisen uskonnonvapauden osalta on selvää, että virsien tekijänoikeudesta vapauttaminen ei ole uskonnonvapauden kannalta tarpeen. Uskonnonvapautta on vapaus rakentaa moskeija, ei se että moskeijan rakennustiilet olisivat arvonlisäverosta vapaita. Mitään syvää periaatteellista eroa rakennustiilillä ja virsien käyttökorvauksilla ei ole.

Sen sijaan kysymys vakaumusten tasa-arvosta on mielenkiintoisempi. Lakiehdotus todellakin tarkoittaisi, että vapaa-ajattelijoiden kokouksessa voisi laulaa ilman korvausta, jumalanpalveluksissa ei. Äärimmilleen vietynä uskonnottomissa hautajaisissa saisi laulaa ilmaiseksi, sen sijaan uskonnolliset hautajaiset (jotka ainakin evankelis-luterilaisen kirkon tulkinnan mukaan ovat jumalanpalveluksia) edellyttäisivät käyttökorvausten maksamista.

Valiokunnassa on ollut kuultavana joukko professoreja, mutta ei yhtäkään virsien sanoittajaa tai säveltäjää. Luontevalta tuntuisi, että edelleen elävät virrentekijät saisivat päättää haluavatko käyttökorvaukset myös jumalanpalveluksista. Sen sijaan vaikeampi on kysymys siitä, miten pitäisi toimia jo kuolleiden tekijöiden virsien käyttökorvausten kanssa.

3.5.2005: ELVIS ry:n vetoomus ym.

Tekijänoikeuslaki on nyt siirtynyt Eduskunnan sivistysvaliokunnan käsiteltäväksi.

Suomalaisten musiikintekijöiden etujärjestö Elvis ry on 29.4. jättänyt valiokunnalle lausunnon jossa se toteaa mm. "Älkää säätäkö lakia, joka polkee hengellisen musiikin tekijöitä, vaan antakaa heille vihdoinkin samat oikeudet kuin muillekin tekijöille". Elvis ry siis haluaa normaalit käyttökorvaukset myös jumalanpalvelusten musiikista.

Osa hengellisen musiikin tekijöistä haluaa korvauksen äänitteistä mutta ei sävellysten ja sanoitusten käytöstä esimerkiksi jumalanpalveluksessa. Heille ei toistaiseksi ole hyvää ratkaisua lainkaan: tekijänoikeuksia valvovan Teosto ry:n säännöt eivät sellaista joustoa salli. Toisaalta Teosto on itsenäinen yhdistys, ja sen sääntöihin ei lailla voida puuttua.

15.6.2005: Perustuslakivaliokunta edelleen samalla kannalla

Opetusministeriö on lähettänyt kirjelmän sivistysvaliokunnalle, joka puolestaan on pyytänyt kirjelmän johdosta perustuslakivaliokunnan uutta kantaa. Kirjelmän ehdotuksen mukaan jumalanpalveluksessa saataisiin aina esittää teoksia ilman lupaa samaan tapaan kuin opetuksessa, mutta "tekijällä on oikeus korvaukseen". PeV antoi vastauksensa 14.6.2005.

Valiokunta pysyy entisessä kannassaan: "Kirjelmän ehdotus merkitsee valiokunnan mielestä samaan tapaan kuin hallituksen alkuperäinen esitys kaiken kaikkiaan siinä määrin laajaa puuttumista uskonnonharjoittamisoikeuden ydinalueelle, ettei se täytä sääntelyn oikeasuhtaisuuteen kohdistuvia vaatimuksia." Uutta on ainoastaan viides eriävän mielipiteen jättäjä: Astrid Thors RKP:sta yhtyi neljään jo aiempaan mietintöön eriävän mielipiteen jättäneen joukkoon.

8.9.2005: Väittely jatkuu Eduskunnassa

Tekijänoikeuslain käsittely Eduskunnassa jatkuu, ja keskittyy niin suuresti jumalanpalvelusmusiikin maksullisuuteen että Jyrki Kasvi ehti jo todeta: "- - on kyse kauaskantoisista, periaatteellisista kysymyksistä - - Mutta mihin eduskunnassa käyty keskustelu on keskittynyt? Virrenveisuun tekijänoikeuskorvauksiin! Voi luoja, kirjaimellisesti!"

Mitään varsinaisesti uutta keskustelussa ei esille tullut. Edelleen osa puolustaa virsien tekijöiden oikeutta korvauksiin, osa taas katsoo kaikkien rajoitusten rikkovan uskonnonvapautta. Lähtökohta on absurdi, ikäänkuin uskonnonvapaus vaatisi oikeutta viedä viiniä ehtoollista varten myyjältä joka ei halua myydä.

Jumalanpalvelusten musiikista ei käyttökorvauksia

Laista aiheutui syyskuussa suuri kohu. Julkisuudessa väännettiin kättä lähinnä siitä, tuleeko kuluttajalla olla oikeus murtaa vahva kopiosuojaus tehdäkseen ostamastaan levystä kopio esimerkiksi kannettavaan MP-soittimeen. ATK-ammattilaisten piirissä kritisoitiin myös mm. teknisten suojausten kiertämisestä käytävän keskustelun kieltämistä.

Lakiesitys aiheutti laajan palautetulvan kansanedustajille ja äänestyspäivänä pidettiin mielenosoitus eduskuntatalon edessä. Lakiesitystä vastaan ottivat kantaa myös kaikkien isompien puolueiden nuorisojärjestöt.

Kun aiemmin jumalanpalvelusten musiikin käyttökorvaukset peittivät alleen lain muut vaikutukset, kävi nyt melkein päinvastoin: jumalanpalvelusmusiikki jäi hyvin vähälle huomiolle keskustelussa. Perustuslakivaliokunnan kanta, jonka mukaan jumalanpalvelusten virsistä ei tarvitse maksaa käyttökorvauksia, hyväksyttiin.

Toimi Kankaanniemi (kristillisdemokraatit) esitti seuraava pontta: "Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää mahdollisuudet perustaa yhdessä kirkkojen ja muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa rahasto tai muu vastaava menettely, jolla turvattaisiin jumalanpalvelusmusiikin osalta tekijöiden edut mahdollisimman kattavasti ja oikeudenmukaisesti."

Itse lakiesitys hyväksyttiin Eduskunnan täysistunnossa 5.10 selkeästi äänin 121-34. Kankaanniemen ponsi kaatui äänin 59-96.

Jumalanpalvelusten musiikkiin ei siis tullut mitään muutoksia vanhaan lakiin verrattuna. Jumalanpalveluksissa saa esittää periaatteessa mitä tahansa musiikkikappaleita maksamatta siitä korvauksia ja jopa vastoin kappaleen tekijöiden tahtoa. Käytännössä tietysti nämä kappaleet tulevat edelleen olemaan lähinnä virsiä.