28.5.2006

Vihreä liitto: kirkon ja valtion ero periaateohjelmaan

Vihreän liiton puoluekokous päätti sunnuntaina 28.5, että puolueen periaateohjelmaan otetaan kirkon ja valtion ero. Päätös tehtiin melko niukalla enemmistöllä äänin 117-84.

Periaateohjelman luonnoksessa asia oli esitetty näin:

Hyvässä yhteiskunnassa jokainen voi valita vapaasti maailmankatsomuksensa. Yksilönvapaudet ja yhdenvertaisuus toteutuvat parhaiten toimivassa mo nikulttuurisessa ja suvaitsevassa yhteisössä. Erilaisuuden kohtaaminen ja hyväksyminen vapauttaa koko yhteiskuntaa. Niin julkisten instituutioiden kuin työelämänkin on oltava tasavertaisesti avoinna erilaisille kulttuureille ja uskonnoille. Suomeen muualta muuttaneiden ja kotimaisten vähemmistöjen kulttuurit ja uskontojen moninaisuus rikastuttavat paikallisia perinteitä ja tulevat osaksi suomalaista kulttuuria. Ihmisten pyrkimyksiä toteuttaa itseään osana laajempaa yhteisöä on tuettava. Maailmankatsomuksen ja uskonnon vapautta on puolustettava, monikulttuurisessa yhteiskunnassa valtion tulee kohdella kaikkia uskonnollisia yhteisöjä tasaveroisesti. Kuitenkaan väärän suvaitsevaisuuden nimissä ei tule milloinkaan hyväksyä ihmisoikeuksien loukkaamista ja eri kulttuurien edustajilta tulee vaatia yhtäläistä muiden arvostamista.

MTV3:n uutisissa puheenjohtaja Tarja Cronberg on ikävä kyllä ehtinyt jo todeta, ettei puoluejohto aio ryhtyä mihinkään toimiin puoluekokouksen päätöksen johdosta:

- Emme lähde tekemään mitään konkreettisia toimenpiteitä. Toteamme että puolueessa on nämä kaksi kantaa. Periaatteessa Vihreä liitto lähtee siitä, että uskonnot olisivat tasa-arvoisia, mutta emme lähde mitään konkreettisia toimia esittämään valtion ja kirkon erottamiseksi toisistaan, linjasi puheenjohtaja Tarja Cronberg puoluekokouksessa.

Vihreän liiton kansanedustajat Rosa Meriläinen ja Irina Krohn tekivät viime vuonna uskonnollisesta yhdenvertaisuudesta aloitteen, jossa esitettiin mm. kirkkolain erityisaseman poistamista perustuslaista. Tätä aloitetta muut puolueen edustajat eivät allekirjoittaneet. Nyt tehty periaatelinjaus osoittaa ainakin, että Meriläisellä ja Krohnilla on puoluekentän tuki takanaan.