20.4.2011

Vaalikoneella 12000 käyttäjää

Kuukauden aikana ennen vaaleja sivustolla ollutta vaalikonetta käytettiin yli 12000 kertaa. Ehdokkaita koneeseen vastasi 580. Ahkerimpia vastaajia eduskuntapuolueista olivat Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Kristillisdemokraattien ehdokkaat.

Jos vastanneet ehdokkaat kuvaavat puolueensa linjaa yleisesti, ja painotetaan vastaukset paikkamäärillä, tulee uusi eduskunta tekemään vain kaksi muutosta.

Poikien ympärileikkauksen kieltäisi valtaosa muiden eduskuntapuolueiden paitsi RKP:n ehdokkaista. ET-opetuksen avaisivat myös kirkkoon kuuluville muut paitsi Kristillisdemokraatit. Eduskunnassa nämä muutokset saisivat enemmistöt äänin 146-23 ja 147-38. Käytännössä vaalikoneeseen vastanneet ehdokkaat eivät välttämättä kuvaa puolueensa valituksi tulleita ehdokkaita.

Muutoin uusi Eduskunta ei näyttäisi olevan muutosten kannalla. Esimerkiksi valtionkirkkojen verotusoikeuteen ei ainakaan tulevan neljän vuoden aikana kajottaisi äänin 151-41.

Vaalikoneen käyttäjistä sen sijaan muutoksia ajaa huomattavasti suurempi osa. Enemmistö lähtisi purkamaan verotusoikeutta, siirtäisi hautaustoimen kunnille ja niin edelleen. Tämä johtunee vaalikoneen käyttäjien vinoumasta, eivätkä luvut todennäköisesti kuvaa koko kansaa.

Vaalikoneesta on saatavilla sekä valittujen edustajien vastaukset että koneen käyttäjien vastausjakauma.