Lakien ja asetusten ymmärtämiseen ei aina riitä yksittäisen lain lukeminen. Useimmiten eduskunnasta ei tule "laki" vaan "laki lain muuttamisesta", ja on tärkeää tietää mikä on nyt voimassaoleva laki. Lain tulkintaan vaikuttavat myös hallituksen esitykset ja oikeuden ennakkopäätökset.
Eduskunta säätää lakeja. Esimerkki laista on vanha uskonnonvapauslaki.
Se alkaa Annettu Helsingissä 10. päivänä marraskuuta 1922
ja viimeinen
pykälä on Tämä laki astuu voimaan 1 päivänä tammikuuta 1923.
Nykyään
säädettävillä laeilla on aina voimaantuloaika. Joskus harvoin
laille säädetään myös päättymisaika, yleensä lait ovat voimassa toistaiseksi.
Kyseisen lain kuudes pykälä määrää mm. Jos vanhemmat kuuluvat eri
uskontokuntiin tai jompikumpi heistä ei kuulu mihinkään
uskontokuntaan, seuraa lapsi siinä kohden isää, - -
.
Vuonna 1969 säädettiin "Laki uskonnonvapauslain muuttamisesta". Se
alkaa Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 10 päivänä
marraskuuta 1922 annetun uskonnonvapauslain (267/22) 6 §:n 2 momentti
- -
ja itse muutos taas on Milloin vanhemmat kuuluvat eri
uskontokuntiin tai jompikumpi heistä ei kuulu mihinkään
uskontokuntaan, seuraa lapsi siinä kohden äitiä - -
. Käytännössä siis
vauva liitettiin yleensä isänsä uskontokuntaan vuoteen 1969 asti ja
siitä eteenpäin äitinsä uskontokuntaan.
Yhtä lakia voidaan muuttaa moneen kertaan. Vanhaa uskonnonvapauslakia muutettiin yhteensä kahdeksan kertaa, eli keskimäärin noin kymmenen vuoden välein. (Ennätys lienee rikoslaki, jota on muutettu kaiketi satoja kertoja.)
Muutoskin voidaan kumota. Vanhan uskonnonvapauslain 11. pykälä
kielsi perustamasta luostaria ja ottamasta olemassaoleviin uusiksi
jäseniksi muita kuin Suomen kansalaisista. 1941 siihen lisättiin
toiseksi momentiksi kielto siirtää luostaria toiseen paikkaan ilman
valtioneuvoston lupaa. Vuonna 1969 pykälä muuttui siten, että
luostareita sai taas perustaa ja siirtää, jäljelle jäi kielto ottaa
jäseniksi muita kuin Suomen kansalaisia. Koko pykälä kumottiin vuonna
1983 lailla jossa oli vain kaksi pykälää: ensimmäinen Täten
kumotaan 10 päivänä marraskuuta 1922 annetun uskonnonvapauslain 11 §,
sellaisena kuin se on muutettuna 21 päivänä maaliskuuta 1941 ja 12
päivänä joulukuuta 1969 annetuilla laeilla (201/41 ja 767/69).
ja
toinen Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1984.
Näin
siis vuoden 1983 jälkeen ei luostarien toimintaa ole enää rajoitettu.
Samalla lailla voidaan kumota ja muuttaa useampia pykäliä. Edellämainittu vuoden 1969 laki muutti sekä luostarien toimintavapautta että lapsen uskonnollisen aseman määräytymistä. Asioilla ei siis ollut mitään erityistä yhteyttä toisiinsa. Tämäkin on tavanomaista - toisistaan riippumattomia muutoksia voidaan niputtaa jos ne osuvat samaan aikaan.
Usein lain säätäminen samalla kumoaa tai muuttaa aiempia lakeja. Niinpä
vuoden 1923 uskonnonvapauslakikin alkoi Muuttamalla 16
päivänä lokakuuta 1723 papistolle annettujen Erioikeuksien 4 kohtaa
sekä kumoamalla samojen Erioikeuksien 1 kohta, julistus 24 päivältä
tammikuuta 1781 eräistä uskonnonvapautta koskevista seikoista ja
asetus 11 päivältä marraskuuta 1889 niistä kristityistä
uskontokunnista Suomenmaassa, jotka ovat muuta protestanttista
uskonoppia kuin evankelisluterilaista - -
.
Käytännössä lakien muutoksiin ja kumoamisiin lisätään tarpeellisia
siirtymäsäädöksiä. Esimerkiksi vuoden 1923 uskonnonvapauslaki viittasi
ns. eriuskolaislakiin vuodelta 1889 näin: Protestanttisen
uskontokunnan, joka on perustettu 11 päivänä marraskuuta 1889 annetun
asetuksen nojalla, tulee, mikäli sen yhdyskuntajärjestys ei ole
yhtäpitävä sen kanssa, mitä tässä laissa on säädetty, tehdä
yhdyskuntajärjestykseensä tarpeelliset muutokset, ja on sen kolmen
vuoden kuluessa lain voimaanastumisesta ilmoittauduttava rekisteriin
merkittäväksi.
Pelkästään lain kumoamisestakin voidaan säätää laki. Mm. papiston erioikeudet lakkautettiin muodollisesti vasta 1995. Lain nimi oli "laki säätyjen erioikeuksien lakkauttamisesta".
Uusi laki saattaa olla saman niminen kuin vanha. Niinpä uuden uskonnonvapauslain vuodelta 2003 siirtymäsäännösten mukaan lailla kumotaan "10 päivänä marraskuuta 1922 annettu uskonnonvapauslaki (267/1922) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen". Lakien yksilöimiseksi kaikki lait on numeroitu vuosittain. Vanha uskonnonvapauslaki on siis numeroltaan 267/1922. Uuden numero on 453/2003.
Edellä on jo viitattu hyvin vanhoihin lakeihin. Kun Suomi itsenäistyi, ei kerralla luotu kokonaista oikeusjärjestelmää vaan Venäjän vallan aikaiset lait jäivät voimaan. Vastaavasti aiemmin Suomen siirtyessä Venäjän alaisuuteen jäivät Ruotsin lait voimaan Suomen suuriruhtinaskunnassa. Periaatteessa kaikki Ruotsin kuninkaiden laillisesti vahvistamat lait ovat voimassa ellei niitä ole kumottu. Käytännössä vuoden 1734 lait ovat vanhimpia.
Osa laeista kuuluu hupisarjaan: koskaan ei ole kumottu vuoden 1734 rakennuskaaren pykälää, jonka mukaan talonpojan on kasvatettava tietty määrä humalasalkoja. Toisaalta joiltakin osin laki voi säilyä hyvinkin pitkään: tuomarinvalassa vannottiin 1734 oikeudenkäymiskaaren mukaan "Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta" aina vuoden 2016 loppuun. (Laki muuttui lopulta, ks. uutiset aiheesta.)
Jotkin lait jäävät kuolleiksi kirjaimiksi mutta nousevat haudasta myöhemmin. Näin kävi ns. jumalanpilkkalaille, joka uudistettiin 1970. Sitä ei sovellettu kertaakaan. Pykälästä oli tarkoitus poistaa sana "Jumala" vuonna 1998, mutta eduskunta jätti sen yllättäen voimaan. Lakia on sen jälkeen sovellettu muutamia satunnaisesti, ei joka vuosi.
Teoriassa laki voidaan tehdä melko nopeastikin: kansanedustaja tekee lakialoitteen, eduskunnan täysistunto siirtää sen valiokuntaan joka antaa lausunnon, eduskunta käsittelee lain kahdessa istunnossa ja näistä viimeisessä hyväksyy sen.
Yleensä laki syntyy aina hallituksen esityksen perusteella. Hallituksen esitystä taas voi edeltää virkamiesvalmistelu, tai merkittävimpien lakien kohdalla komiteakäsittely. Tästä normaalista menettelystä kertoo Oikeusministeriön sivusto Lainvalmistelun prosessiopas.
Vuoden 2003 uskonnonvapauslaki lähti liikkeelle kun 1998 perustettiin uskonnonvapauslakikomitea. Se kokoontui useamman kerran, keskusteli ja kuunteli eri tahojen asiantuntijoita. Tuloksena syntyi välimietintö, johon sitten kymmenet eri järjestöt ja elimet ottivat kantaa. Komitea jatkoi työtään, ja kirjoitti sitten lopullisen mietinnön. Lopullinen mietintö sisälsi lakiehdotuksen.
Mietintö siirtyi hallitukselle, joka teki sen pohjalta esityksen. Jo tässä vaiheessa mietinnön lakiteksti muuttui jonkin verran. Tämän jälkeen eduskunta käsitteli asiaa täysistunnossa. Lakiesitys siirrettiin valiokuntatyöhön, ja siitä antoivat lausunnon kolme eri valiokuntaa. Valiokunnissa oli edelleen kuultavina useita kymmeniä henkilöitä.
Lopulta eduskunnan toisessa käsittelyssä helmikuussa 2003, lähes viisi vuotta prosessin aloittamisen jälkeen, moneen kertaan muokattu lakiesitys hyväksyttiin.
Periaatteessa laki on kuten se luetaan. Käytännössä lain tulkintaan voidaan hakea lisäohjeita valmisteluvaiheen asiakirjoista eli esitöistä, erityisesti hallituksen esityksistä. Toinen merkittävä tulkinta-apu ovat korkeampien oikeusasteiden ennakkopäätökset.
Esimerkiksi uskonrauhan rikkomisesta rangaistaan, jos "häiritsee
jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista
uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta". Pykälän jättää hieman
avoimeksi sen, koskeeko säännös uskonnottomia hautajaisia. Lain kohta
perustuu hallituksen esitykseen 6/1997, jossa todetaan pykälästä
suojaa myös hautaustilaisuutta muunlaisena kuin uskonnollisena
tilaisuutena
. Näin oikea tulkinta muuttuu selväksi.
Naispappeuden yhteydessä taas pohdittavaksi tuli tasa-arvo ja syrjintäkielto. Tasa-arvolaki säädettiin aikana jolloin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien piti olla miehiä, ja siksi tasa-arvolaki ei käsitellyt asiaa. Korkeimman oikeuden päätöksellä vuonna 2001 eräs seurakunta joutui maksamaan korvauksia naiselle, jota ei valittu kappalaiseksi. Käytännössä on tästä eteenpäin selvää, että alioikeudet tulevat tulkitsemaan lain samoin kuin korkein oikeus toimi.
Jouni Heikniemi on kirjoittanut useita hyödyllisiä dokumentteja laista.
Teksti tarkistettu viimeksi 19.1.2024.
Anna palautetta