Uskonnollista suvaitsevaisuutta yritetään joskus edistää laeilla, pakolla ja kiellolla. Tässä on kolme esimerkkiä tilanteesta, jossa yritys toimii juuri päinvastoin.
Vanhan tavan mukaan tasavallan presidentti antoi vuosittain rukouspäiväjulistuksen, joka merkittiin säädöskokoelmaan ikäänkuin lain tai asetuksen omaisena. Tapa loppui vasta 2003. Tämä oli tietenkin edistysaskel uskonnonvapaudelle, sillä tapa oli räikeästi vastoin valtion uskonnollista neutraaliutta.
On vaadittu ettei presidentti lainkaan allekirjoittaisi julistusta, silloinkaan kun tekee sen yksityishenkilönä. Perusteluksi esitetään, että presidentin tulisi edustaa koko kansaa eikä vain yhden uskonnon kannattajia. Vertailukohdaksi otetaan puolueet: on maan tapa, että virkaansa ryhtyessään presidentti eroaa puolueestaan ja ikäänkuin siirtyy puoluepolitiikan ulkopuolelle.
Tällainen kannanotto on kuitenkin perustaltaan outo: voiko vain uskontonsa piilottava presidentti olla koko kansan presidentti? Pikemmin tulee pyrkiä siihen, että presidentti ja jokainen muu Suomen kansalainen on ensisijaisesti suomalainen ihminen. Suomalainen siitä riippumatta, mitä vakaumusta tunnustaa.
Uskonnonvapauslaki uudistui kokonaan vuonna 2003, ja lakiesityksen pohjana oli pitkä komiteamietintö. Mietinnössä kerrotaan uuden lain tavoitteista: "Pykälä rakentuu kahdelle keskeiselle periaatteelle. Ensinnäkin pykälällä halutaan turvata perheen uskonnollinen yhtenäisyys - -".
Komitea siis katsoo käytännössä, että valtion tulee ohjata lapsia ja vanhempia samaan vakaumukseen. Tavoite on käsittämätön: jos jotain ohjausta halutaan, niin eikö ennemmin pidä pyrkiä suvaitsevaisuuteen? Perheen tulisi olla perhe, silloinkin kun ateistivanhemmilla on kristitty lapsi tai baptistiperheen lapset kääntyvät pakanauskontoon.
Ranska sai mainetta vuonna 2003 päättämällä "huivikiellon", oikeastaan lain joka kielsi "selvästi erottuvat uskonnolliset tunnukset" valtion ylläpitämissä kouluissa. Käytännössä tämä kieltää vain muslimien huivin eli hijabin ja mahdollisesti suuret ristikorut.
Perusteluna kiellolle on yhtenäisyys. Ei haluta, että oppilaat muodostavat selvästi erottuvia ryhmiä uskontonsa mukaan. Perustelu on ymmärrettävä.
Mutta toimiiko perustelu? Voidaanko pakolla luoda yhtenäisyyttä?
Tuloksena on pikemminkin vastareaktio - äärimmillään kenties oman koulun perustaminen. Ja myös tässä voi kysyä miksi yhtenäisyys ei voisi tarkoittaa erilaisuuden sallimista. Huivi tai ei huivia, pitäisihän oppilaan joka tapauksessa olla yksi ryhmästä.
Teksti tarkistettu viimeksi 28.5.2010.
Anna palautetta