Rukouspäiväjulistuksen poistuminen

Rukouspäiväjulistuksen allekirjoitti tasavallan presidentti ja se merkittiin säädöskokoelmaan. Julistuksen rooli oli lain tai asetuksen tyyppinen ja se oli uskonnonvapauden vastainen. Tapa loppui Eduskunnan päätöksellä vuonna 2003 äänin 92-74.

Taustaa

Rukouspäiväjulistuksessa oli kyse kahdesta erillisestä asiasta: ensiksi siitä, pitääkö valtion olla uskonnollisesti neutraali vai tunnustuksellinen, toiseksi siitä voiko vanha tapa olla lakiin verrattava oikeusperusta. Eduskunnan käsittelyyn julistusasia päätyi melkein vahingossa viimeksimainitusta, "vain" lakiteknisestä syystä.

Rukouspäiväjulistus on vuosisatoja vanha Ruotsi-Suomen ja myöhemmin Ruotsin ja Suomen suuriruhtinaskunnan tapa. Ruotsissa tavasta luovuttiin 1983. Itsenäisessä Suomessa julistuksen on allekirjoittanut tasavallan presidentti vuodesta 1932 alkaen. Julistuksesta ei ole koskaan säädetty laissa. Julistuksessa säädetään neljä vuosittaista rukoussunnuntaita ja kullekin päivälle oma raamatunkohtansa.

Julistusta on ehdotettu poistettavaksi aiemminkin. Mm. Kirkko ja valtio -komitea ehdotti jo 1977 mietinnössään, että rukouspäiväjulistus jätetään valtiolta kirkkojen tehtäväksi. Vuonna 2001 mietintönsä jättänyt uskonnonvapauskomitea katsoi myöskin, että "valtion ja uskonnollisten yhdyskuntien nykyisen tehtäväjaon kannalta ei ole perusteltua, että tasavallan presidentti antaa rukouspäiväjulistuksen".

Julistus oli vastoin uskonnonvapautta

Uskonnonvapauden kannalta olennaista on, että julistus merkittiin säädöskokoelmaan ja sen allekirjoittamisen katsottiin kuuluvan presidentin virkatehtäviin. Julistuksen asema oli siten lakiin rinnastuva, Suomen valtio virallisesti kehotti kansalaisiaan lukemaan tiettyjä raamatunkohtia. Vertailukohdaksi voi ottaa Yhteisvastuukeräyksen. Sen järjestäjä on evlut kirkko ja keräyksen avaa presidentti, mutta silloin presidentti toimii yksityishenkilönä eikä viran puolesta.

Julistus oli vastoin katsomuksellisesti neutraalin valtion periaatetta. Ongelmia oli oikeastaan kaksi: toisaalta valtio suosi kristinuskoa muiden katsomusten edelle, toisaalta taas puuttui kristillisten kirkkojen sisäisiin asioihin. Julistus esimerkiksi määräsi rukoussunnuntait, vaikka adventistit viettävät jumalanpalveluksiaan lauantaisin.

Lisäksi tasavallan presidentilläkin tulee olla uskonnonvapaus. Ei voida olettaa, että presidentiksi voidaan valita vain kristitty, saati että ei-kristitty presidentti julkisesti valehtelisi allekirjoittamalla julistuksen, jonka sisältöön ei itsekään usko.

Julistuksen asemaa perusteltiin sen symbolisella merkityksellä. Rangaistusta ei rukoilematta jättämisestä saanut, vaan jokaiselle jäi valta päättää noudattaako julistusta. Symbolinen asema toimi toisaalta toisinpäinkin: julistuksen poistaminen presidentin virkatehtävistä oli askel kohti katsomusneutraalia valtiota.

Perustuslakivaliokunnan kanta 2002

Muutos lähti liikkeelle, kun käsiteltiin ehdotusta uudeksi uskonnonvapauslaiksi. Oikeuskanslerin mielestä rukouspäiväjulistukset olisivat saaneet jatkua, sen sijaan Eduskunnan perustuslakivaliokunta nimenomaisesti otti vastakkaisen kannan:

- - Valtioneuvoston oikeuskansleri katsoi lausunnossaan uskonnonvapauskomitean mietinnöstä, että julistuksen antamisen perusteena oleva vuosisatainen tapaoikeus muodostaa perustuslain 57 §:ssä edellytettyyn lakiin rinnastuvan oikeusperusteen. - -

Valiokunta pitää kestämättömänä käsitystä, että vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain 57 §:n yksiselitteisestä sanamuodosta huolimatta voisi olla vuosisatoja vanhaan käytäntöön pohjautuvaa lain veroista tapaoikeutta.

Perustuslakivaliokunnan mietintö 10/2002

Mainittu perustuslain 57. pykälä sisältää vain yhden lauseen: "Tasavallan presidentti hoitaa hänelle tässä perustuslaissa tai muussa laissa erikseen säädetyt tehtävät." Se tarkoittaa, että kaikki presidentille kuuluvat tehtävät on säädettävä suoraan laissa, ei esimerkiksi asetuksella.

Tämän jälkeen oli selvää, että tavan oli loputtava tai asiasta säädettävä laki.

Tanja Karpela ajoi rukouspäiväjulistusta

Rukouspäiväjulistusta ryhtyi ajamaan keskustalainen kulttuuriministeri Tanja Karpela. Hallituspuolueet eivät päässeet esityksestä sopuun, ja hallituksen esitys annettiin äänin 10-4. Esitystä kannatti käytännössä Keskusta, ja SDP:n oikeusministeri Koskinen vastusti esitystä julkisesti. Samalla julistus oli ensimmäinen asia, josta Matti Vanhasen johtama hallitus äänesti.

Hallituksen esityksessä julistuksen asemaa olisi hieman lievennetty: se olisi kuulunut presidentin virkatehtäviin, mutta julistuksen tekstiä ei enää olisi merkitty säädöskokoelmaan. Kristillisdemokraattien Toimi Kankaanniemi puolestaan teki oman lakialoitteen, jonka mukaan julistus olisi myös säilynyt säädöskokoelmassa.

Esitys jätettiin 20. marraskuuta. Eduskunta käsitteli asiaa jo seuraavalla viikolla, ja lähetti lakiesityksen perustuslakivaliokuntaan. Tässä käsittelyssä esitettiin vain lakia kannattaneita puheenvuoroja.

Perustuslakivaliokunta sai mietinnön tehtyä parissa viikossa. Valiokunta jakautui tasan kahtia, äänestystulos oli 9-8. Enemmistön kanta oli lain hylkäämisen puolella:

Valiokunta ei pidä perustuslain 11 §:ssä turvatun uskonnon ja omantunnon vapauden näkökulmasta onnistuneena, että presidentti antaisi päätöksellään uskonnollisperäisen rukouspäiväjulistuksen. - -

Uskonnon ja omantunnon vapauden näkökulmasta pitää arvioida, voiko presidentin myötävaikutuksella annettavan rukouspäiväjulistuksen tekstiin sisältyä kehottavia tai velvoittavia sanontoja.

Perustuslakivaliokunnan mietintö 6/2003

Eduskunta hylkäsi lain, kokoomus ratkaisi

Eduskuntakäsittelyyn asia pääsi jo 12. joulukuuta. Keskustelun aikana puheenvuoroja käytettiin sekä puolesta että vastaan useita. Vastustavista puheenvuoroista tiiveimmät olivat ehkä Kimmo Sasin ja Arto Satosen kommentit:

Jos me katsomme valtiosääntökehitystä viime vuosikymmenten ajalta ja varsinkin siinä yhteydessä, kun perustuslakiamme uudistettiin, niin kehitys on vienyt selkeästi siihen suuntaan, että julkinen valta selvemmin pysyttelee erillään uskonnollisesta toiminnasta. Sitä pyritään entistä enemmän jättämään uskonnollisten yhdyskuntien itsensä hoidettavaksi. Tästä syystä kaikki asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että hallituksen esitys olisi vienyt kehitystä selkeästi ongelmallisempaan suuntaan.

Kimmo Sasi / kok

Minun mielestäni on erittäin tärkeää, että presidentillä on omaan uskonkäsitykseensä nähden valinnanvapaus, kuten kaikilla muillakin, ja nimenomaan niin, että presidentti voi antaa tai olla antamatta ekumeenisen rukouspäiväjulistuksen.

Arto Satonen / kok

Lakiesitystä puoltavissa kommenteissa asetuttiin avoimesti tukemaan kristinuskoa. Esimerkiksi Kaarina Dromberg (kok) totesi: "Kristillisen aatemaailman arvot ovat entistä tärkeämpiä tänä päivänä - -", Jukka Vihriälä (kesk) puolestaan "- - tänä juurettomana aikana minusta on tärkeää, että meillä on tiettyjä maamerkkejä, ja tämä laki antaa nimenomaan suuntaa näistä maamerkeistä."

Lakiesitys hylättiin äänin 92-74, poissa 33. Yksimielisesti lakia kannattivat Keskusta, Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset. Kokonaisuudessaan vastaan olivat Vihreät ja Vasemmistoliitto. SDP oli lähes kokonaan lakia vastaan, äänin 40-2. Ruotsalaisen kansapuolueen edustajista lakia kannatti 6 ja vastusti 2.

Ratkaisijaksi nousi oppositiossa ollut Kokoomus. Sen edustajista lakia kannatti 13 ja vastusti 22.

Tapa jatkuu epävirallisena

Tasavallan presidentti Tarja Halonen jatkoi sittemmin perinettä. Rukouspäiväjulistuksen muoto säilyi, mutta sen asema muuttui epäviralliseksi. Myös Sauli Niinistö on allekirjoittanut rukouspäiväjulistuksen kuten edeltäjänsä. Tapa jatkuu tulevaisuudessa, jos presidentit edelleen niin haluavat.


Teksti tarkistettu viimeksi 12.1.2024.
Anna palautetta