Tämä laki liittyy artikkeliin Suomen uskonnonvapauden historia.


K. A. niistä kristityistä uskontokunnista Suomenmaassa, jotka ovat muuta protestanttista uskonoppia kuin evankelis-lutherilaisia, annettu 11 p. Marrask. 1889.

Suomenmaan valtiosäätyjen alamaisesta esityksestä on K. Maj. hyväksi katsonut armossa vahvistaa seuraavan Asetuksen niistä kristityistä uskontokunnista Suomenmaassa, jotka ovat muuta protestanttista uskonoppia kuin evankelis-lutherilaista.

Muuttamalla Kunink. julistuksen Tammikuun 24 p:ltä 1781, N. K. 4 luvun 4 §:n ja 13 luvun 6 §:n, P. K. 22 luvun 2 §:n sekä mitä yleinen laki valanteosta säätää, säädetään niinkuin seuraa:

1 §. Protestanttisilla uskontokunnilla, jotka seisovat raamatun ja apostolisen uskontunnustuksen pohjalla, mutta eivät kuulu evankelis-lutherilaiseen kirkkoon, on tästälähin oleva oikeus eriuskolaisseurakuntina julkisesti harjoittaa uskontoansa niillä ehdoilla ja siinä järjestyksessä kuin alempana säädetään.

2 §. Jos senlaatuisen protestanttisen uskonopin tunnustajat, kuin 1 §:ssä mainitaan, tahtovat tässä maassa muodostaa kirkko-yhdyskunnan, hakekoot Keisarilta ja Suuriruhtinaalta lupaa siihen ja antakoot sen ohessa kirjoitetun selvityksen uskontunnustuksestaan ja kirkollisesta yhdysjärjestyksestään sekä, jos he ennen ovat kuuluneet evankelis-lutherilaiseen kirkkoon, todistuksen semmoisesta luopumista varten tehdystä ilmoituksesta, joka mainitaan 7 §:ssä; ilmoittakoot myöskin sen tahi ne paikkakunnat, johon haluavat seurakuntaa perustaa. Jos havaitaan että edellä mainittu uskontunnustus ja yhdysjärjestys ei sisällä mitään, joka lakia ja siveellisyyttä loukkaa, suostuttakoon hakemukseen ja olkoon hakijoilla oikeus, niitten ehtojen ja määräysten mukaan, joilla yhdysjärjestys on vahvistettu, muodostaa kirkkoyhdyskunta ja perustaa seurakunta. Jos sillä tavoin sallitun kirkkoyhdyskunnan jäsenet haluavat perustaa uuden seurakunnan, pyytäkööt siihenkin lupaa. Ylempänä mainitut hakemukset tutkii Senaatti.

3 §. Jokainen semmoinen asianomaisella luvalla perustettu seurakunta olkoon oikeutettu itse kutsumaan pappia eli opettajaa, jonka tulee olla hyvämaineinen, mutta ilmoittakoon vaalinsa Senaatille. Sellainen seurakunta olkoon sitä paitsi velvollinen johtajaksi asiainsa hoitoa varten asettamaan sopivan henkilön, jonka, valittakoon siihen joko opettaja taikka joku toinen, pitää olla Suomen kansalainen ja omata semmoinen sivistys, että läänin Kuvernööri, jonka tulee heti saada vaalista tieto, saattaa hänet siihen toimeen hyväksyä.

Ennenkuin vaali siten on hyväksytty, älköön seurakunta saako ryhtyä oikeuksiensa käyttämiseen.

Jos johtaja erkanee toimestaan, asettakoon seurakunta viipymättä toisen johtajan ja esittäköön vaalin vahvistettavaksi, niinkuin ylempänä sanottu on. Jos johtaja tulee joksikin aikaa estetyksi virkaansa hoitamasta, on ilmoitus tästä asiasta sekä siitä henkilöstä, joka sillä välin toimittaa johtajan velvollisuuksia, niinikään hyväksymistä varten Kuvernöörille tehtävä.

Johtaja valvokoon sitä, ettei seurakunnan julkisessa jumalanpalveluksessa ja muissa hartaudenharjoituksissa lakia ja siveellisyyttä loukata tahi hyvää järjestystä laiminlyödä. Jos semmoinen väärinteko tapahtuu, eikä virhe tule johtajan muistuttaessa oikaistuksi, ilmoittakoon hän asian Kuvernöörille.

Johtajan tulee pitää seurakunnan jäsenistä luetteloa, joka sisältää soveltuvissa kohdin ne tiedot, jotka ovat pantavat evankelis-lutherilaisen papiston pitämiin kirkonkirjoihin, kuin myöskin tehdä muita luetteloja, joita maan hallitus saattaa määrätä; vaadittaissa näyttää ne tuomio-istuimelle tahi Kuvernöörille sekä todistuksia niitten perustuksella antaa; kuukauden kuluessa joka vuoden loputtua Kuvernöörille antaa tilastollinen ilmoitus seurakunnan jäsenten lukumäärästä ja niistä muutoksista, jotka edellisenä vuonna ovat seurakunnassa tapahtuneet; sekä muuten noudattaa lakia ja niitä erinäisiä määräyksiä, joita asianomainen viranomainen hänelle antaa. Johtaja olkoon myös oikeutettu virastoista ja virkamiehiltä saamaan semmoisia tietoja seurakunnan jäsenistä, jotka voimassa olevain säännösten mukaan ovat evankelis-lutherilaisen kirkon papistolle annettavat.

Edellä mainitut tehtävät, mikäli ne koskettavat luetteloa eriuskolaisseurakunnan jäsenistä, annettakoon kuitenkin, jos Senaatti huomaa, ettei seurakunnan johtaja kykene niitä kelvollisesti toimittamaan, maistraatin tahi järjestysoikeuden toimeksi kaupungissa sekä kruununvoudin tahi nimismiehen tehtäviksi maalla.

Kuvernöörin asiana on valvoa, että eriuskolaisseurakunnan johtaja velvollisuuksiansa asianmukaisesti täyttää, ja toimituttakoon myöskin Senaatin Kirkollisasian Toimikunta, milloin tarpeelliseksi katsotaan, siihen määrätyillä henkilöillä näitten seurakuntain tarkastelua.

4 §. Muun protestanttisen uskonopin tunnustajat kuin evankelis-lutherilaisen älkööt seurakuntiansa, laitoksiansa tahi säätöksiänsä varten ilman Keisarin ja Suuriruhtinaan luvatta hankkiko ja hallitko muuta kiinteätä omaisuutta maassa kuin tontin kirkkoa ja koulua varten sekä hautausmaan ynnä niihin rakennetut tarpeelliset huoneukset; älköönkä näiltä eriuskolaisilta olko kielletty, jos sitä haluavat, saada evankelis-lutherilaisen seurakunnan hautausmaalla säädetyitä maksoja vastaan leposijaa kuolleillensa.

5 §. Ennenkuin eriuskolaisseurakunta käyttää jotakin huoneustoa tahi huonetta julkiseen jumalanpalvelukseen, pitää johtajan siitä tehdä ilmoitus maalla kruununvoudille ja kaupungissa poliisikamarille, missä semmoinen on olemassa, mutta muuten maistraatille tahi järjestysoikeudelle.

Pääsöä seurakunnan jumalanpalvelukseen älköön kiellettäkö julkiselta viranomaiselta.

6 §. Muun protestanttisen uskonopin tunnustajat kuin evankelis-lutherilaisen älkööt muussa tilaisuudessa kuin hautajaisissa toimeenpanko julkista juhlasaattoa tiellä, kadulla, torilla tahi muulla ulkopuolella kirkkoa tahi kirkkomaata olevalla paikalla.

Älköön myöskään kouluihin tahi muihin kasvatuslaitoksiin, joissa muun kuin evankelis-lutherilaisen uskon tunnustaja opettaa uskontoa, otettako evankelis-lutherilaiseen uskonoppiin kuuluvia lapsia. Jos toisin tapahtuu, suljettakoon koulu tahi laitos ja sen johtaja tuomittakoon vetämään sakkoa vähintään sata ja enintään tuhannen markkaa.

7 §. Jos evankelis-lutherilaisen kirkon jäsen, joka on täyttänyt yksikolmatta vuotta ja nauttinut sellaista uskonnonopetusta, jota samassa kirkossa Suomessa ripille laskemista varten vaaditaan, tahtoo siitä luopua muuhun protestanttiseen uskontokuntaan mennäkseen, ilmoittakoon personallisesti aikomuksensa seurakunnan kirkkoherralle. Jos hän, huolimatta kirkkoherran hänelle kirkkolain mukaan antamasta opetuksesta ja varotuksesta, pysyy aikomuksessaan luopua evankelis-lutherilaisen kirkon yhteydestä, tulkoon hän, sittenkun vähintänsä kaksi kuukautta on kulunut yllämainitun ilmoituksen jälkeen, kirkkoherran luo ja uudistakoon ilmoituksensa antaen tietää, mihin uskonoppiin hän on yhtynyt. Jos sillä tavoin täytetyn ilmoituksen perästä, josta kirkkoherra älköön todistusta kieltäkö, todeksi näytetään, että semmoinen seurakunnan jäsen on mennyt muuhun, maahan lainmukaisesti asetettuun kirkkoyhdyskuntaan, kirjoittakoon kirkkoherra siitä muistoonpanon seurakunnan kirkonkirjaan ja ilmoittakoon asian hiippakunnan tuomiokapitulille.

8 §. Jos muun protestanttisen uskonopin tunnustaja kuin evankelis-lutherilaisen, yksikolmatta vuotta täytettyänsä, tahtoo evankelis-lutherilaiseen oppiin kääntyä, ja jos hän, sillä tavoin kuin Kirkkolain 53 §:ssä sanotaan, on papistolle jossain evankelis-lutherilaisessa seurakunnassa halunsa ilmoittanut sekä kirkkoherra siitä on tehnyt ilmoituksen Tuomiokapitulille, pitää Tuomiokapitulin hänen halustaan antaa tieto sen seurakunnan johtajalle, jonka kirjoissa hän on, sekä määrätä evankelis-lutherilainen pappi siinä seurakunnassa, jonka kirkkoherralta ilmoitus asiasta on tullut, taikka myöskin joku muu pappi, kääntymiseen ilmoitetun omasta valinnasta, antamaan hänelle huolellista opetusta evankelis-lutherilaisessa opissa, jonka jälkeen menetellään niinkuin Kirkkolaissa sanottu on.

9 §. Joka on ilmoittanut luopuvansa evankelis-lutherilaisesta kirkosta tahi muusta kirkkoyhdyskunnasta taikka jonka joku kirkkoyhdyskunta on yhteydestään erottanut, pidettäköön, niinkauan kuin selvitystä ei ole tuotu esiin, että hän on toiseen protestanttiseen kirkkoyhdyskuntaan otettu, kuuluvana siihen kirkkoyhdyskuntaan, johon hän on ennen kuulunut, ja siihen seurakuntaan, jonka kirjoissa hän on ollut.

10 §. Ennenkuin muun protestanttisen uskonopin tunnustajat kuin evankelis-lutherilaisen menevät avioliittoon, pitää siitä ensin julistettaman, sillä tavoin kuin Naimiskaaren 7 luvun 2 § kuulutuksesta säätää, sen seurakunnan kirkossa, jonka kirkonkirjoissa nainen on.

Julistuksen antaa seurakunnan pappi, jos kuulutus on tapahtuva evankelis-lutherilaisessa kirkossa, mutta muussa tapauksessa sen seurakunnan johtaja, jonka kirkossa kuulutus tapahtuu, tahi myöskin yhteiskunnallinen viranomainen siinä tapauksessa, kun 3 §:ssä mainitut seurakunnan luetteloita koskevat tehtävät sellaisen toimeksi ovat annetut; eikä sitä varten vaadita muun protestanttisen uskon tunnustajilta kuin evankelis-lutherilaisen todistusta kasteesta eikä ripillä käynnistä.

Jos joku tahtoo avioliittoa estää, ilmoittakoon sen sille, joka on antanut kuulutuksen eli julistuksen; ja olkoon muuten voimassa, mitä Naimiskaaren 7 luvun 3 §, semmoisena kuin se kuuluu armollisessa asetuksessa 11 p:ltä Helmikuuta 1878, siitä säätää.

11 §. Jos evankelis-lutherilaisen kirkon jäsen tahtoo mennä avioliittoon muun protestanttisen uskonopin tunnustajan kanssa, on avioliitto päätettävä vihkimisellä Kirkkolain mukaan. Jos molemmat liittokumppanit kuuluvat muuhun protestanttiseen uskonoppiin kuin evankelis-lutherilaiseen, sopikoot keskenään, minkä seurakunnan tavan mukaan vihkiminen on tapahtuva; ja tulee johtajan vastata siitä, että mitä voimassa oleva laki ja asetukset määräävät aviokuulutuksesta, avioliiton esteestä ja avioehdosta, pesänosituksesta ja muista vaarinottamisista avioliittoa rakennettaissa asianmukaisesti noudatetaan.

Joka vihkii muun uskonopin tunnustajan kuin evankelis-lutherilaisen, olkoon velvollinen kuuden viikon kuluessa sen jälkeen antamaan sille, joka on esteettömyyden todistuksen vihkimiseen antanut, kirjallisesti ilmoituksen vihkimisestä ja ajasta, jolloin se on tapahtunut.

12 §. Jos tuomitaan eroon kihlauksesta tahi avioliitosta muun protestanttisen uskonopin tunnustajia kuin evankelis-lutherilaisen, olkoon tuomio tahu päätös erokirjan voimainen. Jos kihlakumppanit tahtovat erota, eivätkä ole toisiinsa sekaantuneet, ilmoittakoot asian Senaatille, ja kihlaus purettakoon.

Jos näissä tapauksissa toinen kihlakumppaneista tahi puolisoista on evankelis-lutherilaista uskoa, meneteltäköön yleisen lain mukaisesti.

13 §. Semmoisten aviopuolisojen lapsi, jotka molemmat tunnustavat samaa protestanttista uskonoppia, pitää mainitussa opissa kasvatettaman.

Jos vanhemmat tunnustavat eri protestanttista uskoa, olkoon isällä taikka, jos hän on kuollut tahi aviopuolisot elävät erotettuina tahu vanhemmat eivät ole menneet naimisiin toistensa kanssa, sillä, jonka laillisesti tulee lasta hoitaa, oikeus määrätä, missä tunnustuksessa lapsi on kasvatettava.

Lapsi, joka on täyttänyt kaksitoista vuotta, saakoon, jos vanhemmat tahi se heistä, jonka laillisesti tulee lasta hoitaa, menevät toiseen uskonoppiin, itse päättää, tahtooko hän samaan uskonoppiin ruveta vaiko yhä edelleen kuulua siihen kirkko-yhdyskuntaan, jonka opissa hän on ennen kasvatettu.

Siitä, joka on täyttänyt yksikolmatta vuotta, olkoon voimassa, mitä 7 ja 8 §:ssä säädetään.

14 §. Mitä koti- ja kouluopetukseen tulee, pitää muun protestanttisen uskonopin, kuin evankelis-lutherilaisen tunnustajain ja heidän lapsensa oleman voimassa-olevain sääntöjen alaisina, ja ovat he katsottavat kuuluvaksi siihen koulupiiriin, jossa asuvat. Lapsi, joka ei kuulu evankelis-lutherilaiseen oppiin, pitää vapautettaman sen uskonopin opetuksesta asianomaisen hoitomiehen vaatiessa sekä kansakoulussa että alkeis-oppilaitoksessa; kuitenkin tulee tarkastelijan ja johtokunnan edellisessä sekä rehtorin tahi johtajattaren jälkimmäisessä valvoa, että semmoinen lapsi hoitomiehen toimesta saapi tarpeellista uskonnon opetusta. Jos hoitomies, saatuansa muistutuksen, laiminlyö velvollisuutensa siinä kohden, pitää kouluneuvoston siitä antaa tieto sen seurakunnan johtajalle, johon lapsi kuuluu. Jos ei ryhdytä mihinkään toimeen lapsen uskonnonopetusta varten, tulee lapsen ottaa osaa siihen opetukseen evankelis-lutherilaisessa opissa, jota koulussa opetetaan.

15 §. Protestanttisen uskon tunnustaja, jonka oppi ei salli hänen tehdä valaa, antakoon valan sijasta muun vakuutuksen, joka on hänen uskonoppinsa mukainen.

16 §. Mitä yleinen laki säätää sapatin rikkomisesta sunnuntai- tahi juhlapäivänä, olkoon myöskin voimassa muun protestanttisen uskonopin tunnustajan kuin evankelis-lutherilaisen suhteen, vaikk'ei sitä päivää hänen oppinsa tahi kirkontapansa mukaan pyhänä pidettäisikään.

17 §. [Jos se, jonka tulee eriuskolaisseurakunnassa vihkimistä toimittaa, vihkii ne, jotka eivät saa mennä toistensa kanssa avioliittoon, taikka ilman edelläkäynyttä laillista kuulutusta tahi avioliiton julistusta, taikka ennenkuin, missä laki niin vaatii, pesänositus on tapahtunut,] taikka jos johtaja antaa todistuksen esteettömyydestä vihkimiseen, vaikka estettä on olemassa, rangaistakoon korkeintaan vuoden vankeudella tahi enintään tuhannen markan sakolla; ja erotettakoon sen lisäksi johtaja, jos rikos uusitaan taikka muita raskauttavia seikkoja ilmestyy, virasta.

Jos eriuskolaisseurakunnan johtaja tahi pappi muussa suhteessa jättää noudattamatta, mitä hänellä tämän asetuksen mukaan on velvollisuutena, tuomittakoon hän enintään viidensadan markan sakkoon; ja erotettakoon johtaja sitä paitsi, jos asia siihen aihetta antaa, virastaan.

[Sakot, joihin tämän asetuksen mukaan tuomitaan, menevät kruunulle.

Jos sillä, joka sakkoihin tuomittu on, ei ole varoja niitä täysin maksaa, on hän sen sijaan pidettävä vankeudessa koko sakonmäärästä, jolloin neljän päivän vankeus vastaa kahteenkymmeneen markkaan asti nousevaa sakkoa; siltä määrältä, joka nousee päälle kahdenkymmenen markan aina sataan markkaan saakka, enennetään vankeusrangaistus yhdeltä päivältä kultakin täydeltä viiden markan määrältä, ja siltä sakon osalta, joka nousee yli sadan markan, enennetään vankeusrangaistus yhdeltä päivältä kultakin täydeltä kymmenen markan määrältä, kuitenkin niin, että vankeusaika älköön missään tapauksessa olko pitempi kuin yhdeksänkymmentä päivää.]

18 §. Joka kuuluu muuhun maassa olevaan muuhun protestanttiseen kirkkoyhdyskuntaan kuin evankelis-lutherilaiseen sekä ottaa osaa sen papiston ja kirkonpalvelijain palkkaukseen, olkoon vapautettu kaikesta hengeltä suoritettavasta maksosta muun uskontokunnan papistolle tahi kirkonpalvelijoille. Tätä kaikki asianomaiset j. n. e.