22.2.2009

AL: Ensimmäiset huiviriidat ovat nyt Suomessa

Aamulehdessä 22.2. kerrotaan laajassa artikkelissa ensimmäisistä kiistoista huivin käytöstä. Artikkeli on luettavissa verkossa.

Artikkelissa kerrotaan mm. että K-ryhmässä kukin kauppias päättää asiasta itse, S-ryhmässä ei ole valtakunnallista ohjeistusta mutta paikallisesti Helsingin Elannossa huivit on kielletty ja Pirkanmaan S-ryhmä miettii asiaa.

Suomalaisessa oikeuskäytännössä on todettu, että huivin vuoksi työstä kieltäytyneeltä musliminaiselta ei saanut evätä työttömyyskorvausta. Vakuutusoikeus teki päätöksen äänin 4-1 (Päätöstiivistelmä). Tästä ei kuitenkaan seuraa välttämättä, etteikö työnantajalla olisi oikeus erottaa työntekijää, joka kieltäytyy ottamasta uutta yhtenäistä työasua käyttöön.

Poliisin osalta Aamulehti toteaa, että kaikki uskonnolliset tunnukset on kielletty poliisin virka-asun kanssa. Tämä seuraa tosin suoraan siitäkin, että poliisin virka-asu on muutenkin täsmällisesti määritelty.

Usein huivia verrataan kaulaketjussa roikkuvaan ristikoruun. Rinnastus on sikäli osuva, että molemmat ovat uskonnollisia symboleja. Toisaalta huivi kuuluu islamin valtavirran mukaan musliminaisen asuun välttämättömänä osana, kun taas mikään kristinuskon suunta ei vaadi ristin käyttöä. Koraanissa sinänsä ei ole suoranaista huivimääräystä, mutta kylläkin määräys pukeutua säädyllisesti ja "peittää se mikä yleensäkin on peitettynä".

Aamulehden mukaan kiistoja ratkotaan ammattiliiton kanssa. Lopullinen oikeudellinen selvyys huivikiistaan saadaan vasta, kun joku erotetaan huivin vuoksi ja erotettu vie asian tuomioistuimen ratkaistavaksi.