21.9.2011

ET-opetusta järjestettävä, kun kunnan alueella on kolme siihen oikeutettua

Rautjärven kunta on saanut aluehallintovirastolta (AVI) huomautuksen elämänkatsomustiedon opetuksesta. Kantelun johdosta kunnan viranomaiset itse huomasivat tulkinneensa perusopetuslakia virheellisesti, eikä kantelu siksi johtanut huomautuksen ohella muihin toimiin.

Perusopetuslakia tulkitaan katsomusopetuksen osalta väärin yleensä kahdella eri tavalla:
1) Kolmen oppilaan raja on kuntakohtainen, ei koulukohtainen
2) ET-opetusta ja ortodoksista uskontoa ei tarvitse erikseen pyytää

Perusopetuslaki puhuu "opetuksen järjestäjän alueesta". Normaalissa peruskoulussa tämä tarkoittaa koko kuntaa, ei yhden koulun oppilaita.

Opetuksen järjestämisvelvollisuuden suhteen katsomusaineet jakautuvat kahtia: valtionkirkkojen uskontoa ja elämänkatsomustietoa on järjestettävä aina, kun siihen oikeutettuja on kunnassa kolme, pienuskontoja pyynnöstä. Ääritapauksessa kunnan alueella asuu kolme ortodoksisen perheen lasta, joista kaksi osallistuu evankelis-luterilaiseen uskontoon -- tällöinkin ortodoksista uskontoa on opetettava yhdelle oppilaalle.

Muiden kuin valtionkirkkojen uskontoa ei opeteta automaattisesti. Raja on niissäkin sama kolme oppilasta, mutta esimerkiksi kolmen adventistilapsen huoltajien on pyydettävä adventismin opetusta, jotta sitä järjestetään.

Ks. myös aihetta sivuava aiempi et-opetus.fi -sivuston tiedote.