1: Onko päiväkodissa henkilökunnan ohjaamia ruokarukouksia? 1=säännöllisesti 2=toisinaan 3=ei lainkaan 2: Miten usein päiväkodin tiloissa evankelis-luterilaisen seurakunnan työntekijä pitää hartaushetkiä, pikkukirkkoja tai muita uskonnollisia tilaisuuksia? 1=kerran viikossa 2=kerran kuussa 3=muutaman kerran vuodessa 4=ei koskaan 3: Onko lapsille päiväkodin tiloissa jonkun muun uskonnon edustajan pitämiä hartaushetkiä tai muita uskonnollisia tapahtumia? 1=noin kerran viikossa 2=kerran kuussa 3=muutaman kerran vuodessa 4=ei koskaan 4: Miten usein lapset viedään päiväkodin ulkopuolelle jumalanpalvelukseen, "pikkukirkkoon" tai muuhun uskonnolliseen ohjelmaan? 1=useammin kuin kahdesti vuodessa 2=kahdesti vuodessa 3=kerran vuodessa 4=ei joka vuosi 5: Onko uskonnollisille tilaisuuksille ollut tarjolla vaihtoehtoinen tilaisuus? 1=ei lainkaan 2=on, mutta ei vastaavantasoista, vaan esimerkiksi ulkoilua, piirtelyä tai toiseen ryhmään siirtämistä 3=on, vastaavantasoinen tilaisuus eli esimerkiksi kirkkoretken rinnalla museoretki 6: Miten hyvin tilaisuuksista on tiedotettu etukäteen? 1=ei lainkaan 2=heikosti, esimerkiksi vaihtoehdon sisältöä ei ole kerrottu ajoissa 3=hyvin, vaihtoehto on kuvattu riittävän ajoissa ja kaikille on annettu valinnan mahdollisuus 7: Kunta, jota vastaus koskee. "Muu", jos kyseessä on alle 100,000. asukkaan kunta tai kenttä on jätetty tyhjäksi. 3 4 4 2 3 2 Espoo 3 4 4 2 2 2 Espoo 3 4 4 3 2 3 Espoo 2 3 4 4 1 2 Espoo 3 4 4 2 2 2 Espoo 3 4 4 2 3 3 Espoo 3 2 4 2 2 2 Espoo 3 4 4 2 2 2 Espoo 3 4 4 3 3 1 Espoo 3 4 4 4 1 1 Helsinki 3 4 4 2 1 2 Helsinki 3 4 4 1 1 2 Helsinki 3 4 4 2 2 2 Helsinki 3 4 4 2 2 2 Helsinki 3 4 4 2 2 2 Helsinki 3 4 4 1 2 3 Helsinki 3 4 4 4 2 2 Helsinki 3 3 4 1 2 2 Helsinki 3 4 4 3 2 2 Helsinki 3 4 4 2 2 2 Helsinki 3 3 4 3 2 3 Helsinki 3 4 4 2 2 1 Helsinki 3 3 4 2 2 3 Helsinki 3 4 4 2 2 2 Helsinki 3 4 4 3 2 3 Helsinki 3 4 4 2 2 1 Helsinki 3 4 4 4 Helsinki 3 4 4 2 1 2 Jyväskylä 3 4 4 2 1 2 Jyväskylä 3 4 4 2 2 2 Jyväskylä 3 4 4 2 2 2 Jyväskylä 3 3 4 4 2 2 Kuopio 3 3 4 1 2 2 Kuopio 3 4 4 4 3 3 Kuopio 3 4 4 2 2 2 Lahti 3 3 4 2 2 2 Lahti 2 1 4 2 1 1 Oulu 3 4 4 2 1 2 Oulu 3 3 4 2 2 2 Oulu 3 4 4 3 2 3 Oulu 3 2 4 4 2 2 Oulu 3 2 4 2 2 2 Oulu 3 2 4 1 2 2 Oulu 3 4 4 2 2 3 Oulu 3 1 4 1 2 3 Oulu 3 3 4 2 3 3 Tampere 3 2 4 2 2 2 Tampere 3 4 4 4 2 3 Tampere 3 4 4 3 2 2 Tampere 3 4 4 3 2 2 Tampere 3 3 4 2 3 3 Tampere 2 3 3 2 2 2 Tampere 3 4 4 3 3 3 Tampere 4 1 Tampere 3 4 4 2 3 3 Tampere 3 4 4 2 2 2 Tampere 3 4 4 2 2 2 Tampere 3 3 4 2 1 2 Turku 3 4 4 2 3 3 Turku 3 4 4 3 3 3 Turku 3 3 4 2 3 3 Turku 3 3 4 1 2 2 Turku 3 3 4 1 2 2 Turku 3 4 4 1 2 2 Vantaa 3 3 4 2 2 2 Vantaa 3 3 4 3 3 3 Vantaa 3 3 4 4 1 2 muu 3 2 4 1 2 1 muu 3 2 4 1 2 2 muu 3 3 3 2 2 1 muu 3 2 4 4 2 2 muu 3 3 4 4 2 2 muu 3 4 4 2 2 2 muu 3 3 4 1 2 1 muu 3 2 4 1 3 3 muu 3 2 4 2 3 3 muu 3 4 4 3 2 2 muu 3 2 4 2 2 2 muu 3 3 4 2 2 2 muu 3 4 4 1 2 2 muu 3 4 4 3 2 2 muu 3 2 4 1 2 1 muu 2 1 4 1 1 2 muu 3 3 4 2 1 1 muu 3 2 4 2 1 1 muu 3 2 4 1 2 2 muu 1 3 4 1 2 2 muu 3 3 4 3 2 2 muu 3 4 4 2 2 2 muu 3 4 4 4 2 2 muu 3 4 4 2 2 2 muu 3 3 4 3 2 3 muu 3 3 3 4 2 1 muu 2 2 4 2 2 2 muu 3 3 4 2 2 3 muu 2 2 2 muu 3 2 4 2 2 2 muu 2 2 4 2 2 2 muu 1 2 4 2 2 2 muu 3 4 4 1 2 2 muu 3 3 4 2 2 2 muu 3 3 4 1 1 1 muu 3 4 4 4 1 2 muu 3 3 1 2 1 1 muu 3 4 4 1 2 2 muu 3 4 4 2 2 2 muu 3 4 4 4 1 1 muu 3 2 4 2 2 2 muu 3 3 4 2 2 2 muu 3 4 4 3 1 muu 3 2 4 1 2 1 muu 3 3 4 2 2 2 muu 3 2 4 2 2 2 muu 3 4 4 4 3 3 muu 3 3 4 2 1 2 muu 3 4 4 3 2 2 muu 3 3 4 4 1 2 muu 3 2 4 3 2 2 muu 3 4 4 4 muu 3 3 4 4 2 2 muu 3 3 4 2 2 2 muu 3 3 4 2 2 2 muu 3 4 4 3 1 3 muu 3 2 4 1 1 2 muu 3 2 4 2 2 1 muu 3 4 4 3 2 2 muu 3 3 4 2 2 2 muu 3 3 4 4 2 2 muu 3 2 4 2 1 1 muu 3 4 4 4 muu 3 3 4 3 1 2 muu 3 2 4 1 2 2 muu 3 2 4 2 2 2 muu 3 3 4 2 2 2 muu 3 3 4 3 2 2 muu 3 4 4 4 muu 3 4 4 2 1 muu 3 2 4 1 3 2 muu 2 2 4 3 2 1 muu 3 3 4 2 1 1 muu 3 4 4 1 2 2 muu 3 3 3 4 2 2 muu 3 2 4 4 2 2 muu 3 4 4 3 2 3 muu