20.7.2025

Oikeusasiamies: Vauvan kaste voitava järjestää sijaishuollossakin

Eduskunnan oikeusasiamies on ratkaissut kantelun, jossa käsiteltiin vauvana huostaanotetun lapsen kastejuhlaa. Tieto halusta kastaa vauva ei ilmeisesti ollut siirtynyt uudelle työntekijälle lapsen siirtyessä avohuollon asiakkuudesta sijoitukseen.

Oikeusasiamies viittaa mm. lastensuojelulain 50 § mukaiseen sijoituspaikan valintaan: "Lisäksi tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon lapsen kielellinen, kulttuurinen sekä uskonnollinen tausta." Sijoitusvanhemmat eivät päätä lapsen uskonnollista asemaa. Vaihtoehtoa kastejuhlalle olisi tullut selvittää:

Kirjoituksen mukaan kantelija kertoi lapsen asioista vastaavalle (sijaishuollon) sosiaalityöntekijälle haluavansa, että hänen lapsensa kastettaisiin kirkossa. Kirjoituksessa todettiin sosiaalityöntekijän vastanneen kantelijalle, ettei se ollut mahdollista.

- -

Korostan vielä, että lapsen kaste saattaa olla edellytys sille, että huoltaja voi tosiasiallisesti käyttää oikeuttaan päättää lapsensa uskontokunnasta. Mikäli huoltajien asiassa esittämiin vaatimuksiin ei voida suostua, viranomaisen on pyrittävä auttamaan mahdollisten vaihtoehtoisten keinojen löytämisessä uskontokunnan mukaisen kastejuhlan järjestämiseksi lapsen sijaishuollon aikana.

Selviä lainvastaisuuksia tai virkavelvollisuuden rikkomisia ei havaittu. Ratkaisu kokonaisuudessaan on EOAK/5915/2023.