16.3.2026

Eettiset ohjeet sosiaali- ja terveysalalle

Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE on julkaissut Sosiaali- ja terveysalalle uudet eettiset periaatteet. Niiden mukaan yleisesti "Inhimilliseen ja ihmisarvoa kunnioittavaan kohteluun kuuluu myös sen tunnistaminen, että asiakkaiden ja potilaiden arvot, elämänkatsomukset, kulttuuritaustat ja elämäntilanteet voivat poiketa ammattilaisten omista."

Uskonnonvapautta sivuaa itsemääräämisoikeus: "Potilaita ja asiakkaita on aktiivisesti tiedotettava heidän oikeuksistaan, mukaan lukien oikeus kieltäytyä tarjotusta hoidosta tai huolenpidosta." Lasten osalta ohje on pidempi, mutta ei tarjoa ehdottomia suuntaviivoja:

Itsemääräämisoikeus koskee myös alaikäistä hänen ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavasti. Lasta tai nuorta tulee auttaa sosiaali- ja terveydenhuollossa osallistumaan häntä koskeviin asioihin ja hänen mielipiteensä tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon. - -

Lapselle tai nuorelle annettavaa päätösvaltaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on perusteltua peilata siihen, millaisista asioista hänelle muutoin yhteiskunnassa annetaan mahdollisuus päättää ja kantaa vastuuta. Itsemääräämisoikeuden korostaminen ei saa johtaa tilanteeseen, jossa välttämätön hoito tai huolenpito jää antamatta sillä perusteella, että vastuu on siirretty lapselle liian varhain tai muutoin väärin perustein. - -

Jehovantodistajat kieltäytyvät verensiirroista. Hengenvaarassa ollit todistajaperheen lapsi on saatu huostaanottaa verensiirron antamiseksi, siis ohitettu huoltajien uskonnollinen näkemys. Selvää ikärajaa sille, milloin alaikäinen saa hoidosta kieltäytyä, ei tässäkään ohjeessa ole.

Ks. myös ohje kokonaisuudessaan.