Janne Lohilahti, vastaukset vaalikoneeseen

Puolue: Piraattipuolue.

Vaalipiiri: Uusimaa.

1. Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
Ikärajaa tulee laskea 15 tai 16 vuoteen.

2. Tuleeko jumalanpilkan rangaistavuus säilyttää rikoslaissa?
Ei, jumalanpilkan rangaistavuus rikoslaissa tulee kumota.

3. Tuleeko poikien ympärileikkaus uskonnollisista syistä kieltää vai sallia?
Ympärileikkaus tulee kieltää.

4. Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
En vastaa / Ei mikään edellisistä.

5. Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee yksityistää. Mahdollinen valtiontuki annetaan samoin ehdoin kaikille hautausmaille.

6. Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei. Peruskoulun ei tule järjestää jumalanpalveluksia.

7. Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Nykyistä järjestelmää muutetaan niin, että myös ev. lut. oppilaat voivat päästä muuhun katsomusaineeseen.

8. Tuleeko lääkärillä olla oikeus kieltäytyä abortin teosta?
Ei vapautusta, aborttien tekeminen on osa työtä.

Ehdokas muissa vaalikoneissa