Päiväkodit ja uskonnonvapaus

Päiväkotien lakisääteinen tehtävä on ollut antaa uskontokasvatusta, mutta laki on muuttunut. Käytännössä uskontokasvatus tarkoittaa yleiskristillistä kasvatusta. Kasvatuksessa tuli "kunnioittaa huoltajien vakaumusta", siis oikeastaan oltava antamatta uskontokasvatusta ei-kristittyjen perheiden lapsille. Tämä on usein osoittautunut ongelmalliseksi.

Luterilaisen uskon opetusta

Kunnallisen päivähoidon tavoitteet on kirjattu lakiin. Uskontojen ja katsomusten osalta tavoitteena on

- - antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa - -

Varhaiskasvatuslaki 19.1.1973/36, 2 a §

Pykälä tuli voimaan 1.8.2015. Vanhassa laissa tavoitteena oli

- - Lapsen iän ja yksilöllisten tarpeiden mukaisesti päivähoidon tulee yleinen kulttuuriperinne huomioon ottaen edistää lapsen fyysistä, sosiaalista ja tunne-elämän kehitystä sekä tukea lapsen esteettistä, älyllistä, eettistä ja uskonnollista kasvatusta. Uskonnollisen kasvatuksen tukemisessa on kunnioitettava lapsen vanhempien tai holhoojan vakaumusta.

Kyseessä on pykälä 2a, koska se on jälkikäteen lisätty. Alkuperäisessä päivähoitolaissa vuodelta 1973 ei luelteltu tavoitteita lainkaan. Pykälä ja sen uskontokasvatusta koskeva kohta lisättiin lakiin pitkän poliittisen kädenväännön jälkeen 1983. Siihen saakkakin tosin päiväkodeissa oli ollut uskontokasvatusta riippuen kunkin päiväkodin henkilökunnasta. Toisaalta nyt lain muuttumisen jälkeenkin henki joissakin päivähoitopaikoissa voi olla vielä vanhan lain mukainen.

Päivähoitolaki ei tarkemmin kerro minkä uskontojen oppeja päiväkodeissa tuli selittää. Käytännössä uskontokasvatus on tarkoittanut luterilaisen uskon opetusta.

Uskontokasvatukseen kuuluivat esimerkiksi uskonnolliset joulujuhlat, kirkkokäynnit ja seurakuntien työntekijöiden vierailut. Ruokarukouksista ja muusta uskonnon jokapäiväisestä näkymisestä ollaan pääosin luovuttu. Tilanne vaihtelee kuitenkin huomattavan paljon eri puolilla maata.

Virallisesti asiasta ohjeistaa THL:n Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet:

- - Lapsen oman uskonnon tai katsomuksen perinteeseen sekä tapoihin ja käytäntöihin perehdytään. Lapselle tarjotaan mahdollisuus hiljaisuuteen ja ihmettelyyn, kyselemiseen ja pohdintaan. Lapsen herkkyyttä ja kykyä ymmärtää sanatonta ja symbolista kunnioitetaan, tuetaan ja vahvistetaan. Lapsia lähellä olevien erilaisten uskontojen ja katsomusten tapoihin tutustutaan. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitaan vanhempien kanssa uskonnollis-katsomuksellisen orientaation lapsikohtaisesta sisällöstä.

Päiväkotien esiopetukseen on laadittu opetussuunnitelman perusteet samalla tavalla kuin peruskouluja varten. Sen voinee nähdä periaatteena kaikkeen toimintaa, vaikka määräys muodollisesti koskee vain esiopetusta. Ohje rinnastaa katsomuksellisen sitouttamisen kaupalliseen vaikuttamiseen:

- - Esiopetuksessa otetaan myönteisellä tavalla huomioon lasten erilaiset kielelliset, kulttuuriset, katsomukselliset ja uskonnolliset taustat. - -

- - Opetus on lapsia puoluepoliittisesti, uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta. Esiopetusta ei saa käyttää kaupallisen vaikuttamisen kanavana.

Entäs ei-luterilaiset?

Vanhempien vakaumuksen kunnioittaminen tarkoittaa käytännössä, että uskontokasvatusta ei anneta ei-kristittyjen perheiden lapsille. Useimmiten tätä on pitänyt valitettavasti pyytää erikseen - periaatteena on siis "luterilainen kunnes toisin todistetaan". Olisi suotavaa, että päiväkodit edes kysyisivät itse, ketkä vanhemmista tahtovat lapselleen uskontokasvatusta.

Negatiivinen uskonnonvapaus on perusoikeus, ja huoltajilla on aina oikeus ilmoittaa ettei oma lapsi osallistu joulukirkkoon tai vastaavaan.

Uskontokasvatuksesta pois jättäminen on helppoa - mutta korvaavan toiminnan järjestäminen aina ei. Lasta ei voi jättää yksin käytävään, eikä lapsi saa tuntea itseään ryhmästä eristetyksi.

Joulu ja muut "ongelmat"

Vakaumuksellisesti neutraalien juhlien järjestäminen on onneksi helppoa: jouluseimi voidaan jättää pois ja leikkiä tonttuleikkejä, pääsiäisen värikkäitä tipuja voivat ihmetellä niin kristitty, muslimi kuin ateistikin yhdessä. Poikkeuksena tosin joulun osalta ovat Jehovan todistajat, jotka eivät vietä joulua lainkaan.

Uskonnollisesti neutraaleista joululauluista on olemassa lista, ks. Pro-seremoniat: joululaulut. Jos suvivirsi halutaan laulaa jo päiväkodissa, se voidaan korvata kaikille sopivalla neutraalilla suvilaululla.

Uskontokasvatuksen toteuttaminen onnistuu helpoiten, jos ryhmä jaetaan kahtia. Tällöin toinen ryhmä voi esimerkiksi pitää hartaushetken, ja toinen ryhmä tehdä jotain muuta. Jos moni haluaa hartaushetkeen, voivat ryhmät vaikkapa vuoroviikoin vaihtaa paikkaa siten että ei-kristityt ovat aina muuta tekevässä ryhmässä.

Joskus toimiva tapa on antaa yhdelle tai kahdelle lapselle "erikoistehtävä". Esimerkiksi isompi lapsi voidaan ottaa pienten ryhmän apuhoitajaksi muiden isojen lähtiessä joulukirkkoon.

Yhteisestä ruokarukouksesta ei pysty ei-kristittyjä helposti jättämään pois, joten sellaisia ei pitäisi olla lainkaan. Sama koskee muutakin jokapäiväistä toimintaa. Oikeusasiamiehen kanta kouluista sopii sellaisenaan myös päiväkoteihin:

Selvityksen mukaan Suonenjoen kouluissa on siirrytty opettajajohtoisesta päivittäistä yhteisrukouksesta tilanteeseen, jossa jokaisella on mahdollisuus rauhoittumisen hetkellä itsekseen, vakaumuksensa mukaisesti lukea ruokarukous tai muuten hiljentyä haluamallaan tavalla. Tätä toimintamallia voidaan mielestäni pitää perusteltuna niin positiivisen kuin negatiivisenkin uskonnonvapauden yhtäaikaisen toteutumisen kannalta. Kouluissa on yhä enemmän eri uskontoja ja vakaumuksia edustavia oppilaita, joiden uskonnonvapauden turvaaminen vaatii käytännön kompromisseja ja sellaisten menettelytapojen luomista, jotka ovat perusteltuja myös hienotunteisuuden ja oppilaiden sosiaalisten suhteiden tukemisen näkökulmasta.

Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu 3634/4/10

Vakaumusten tasa-arvon näkökulma

Uskonnonvapauden näkökulmasta koko uskontokasvatus on helpointa jättää kotien tehtäväksi - sehän ei ole sinänsä uskonnonvapauden osa vaan erillinen oikeus. Periaatteessa uskonto- ja vakaumuskasvatusta voitaisiin antaa kullekin lapselle tai lapsiryhmälle erikseen, jolloin saavutettaisiin vakaumusten tasa-arvo. Käytännössä se ei onnistu erilaisten vakaumusten suuren lukumäärän vuoksi.

Nykyinen järjestely taas on paitsi vakaumusten tasa-arvon vastainen, myös usein vastoin negatiivista uskonnonvapautta. On hankalaa järjestää uskonnotonta vaihtoehtoa, kun päiväkodissa on uskonnollisia tilaisuuksia.

Vaikka erillinen vakaumusopetus jotenkin onnistuisikin, on tuskin mielekästä jakaa lapsiryhmää. Kuka lopulta haluaa maailmaa, jossa jo alle kouluikäisille kerrotaan, ketkä kuuluvat tähän ryhmään ja ketkä toisiin ryhmiin?

Muiden kokemuksia päiväkodeista

Tälle sivustolle kerätään lukijoiden kokemuksia päiväkodin uskontokasvatuksesta.

Ks. erillinen sivu kokemuksia päiväkodeista.


Teksti tarkistettu viimeksi 14.2.2016.
Anna palautetta