Uusin päivitys 24.4.2009: Oikeusasiamies vetoaa hyvän hallinnon periaatteisiin
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on tehnyt ratkaisun, jonka mukaan seurakuntalehtiä (mm. Kirkko ja kaupunki, Kirkkosanomat, Seurakuntaviesti) ei saa jakaa joka talouteen.
Tämänhetkisen tulkinnan mukaan lehtien jakaminen jopa mainoskieltotalouksiin on ollut sallittua, koska ne rinnastuvat julkisiin tiedotteisiin. Tämä on suora seuraus valtionkirkkoasemasta, evlut ja ortodoksiset seurakunnat ovat kuntiin verrattavassa asemassa. (kuva aiheesta)
Apulaisoikeusasiamies ottaa paljon jyrkemmän kannan:
Vaikka kaupallisten mainosten jakaminen kaikkiin niihin postilaatikoihin ja -luukkuihin, joissa sitä ei ole nimenomaisesti kielletty, voidaan vielä hyväksyä sananvapauden käytön nimissä, on uskonnollisten julkaisujen jakaminen samaan tapaan mielestäni eri asemassa. Tätä perustelen sillä, että sekä Suomen perustuslain 11 §:ssä että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa turvataan myös uskonnonvapaus. Siihen kuuluu myös oikeus olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.
- - On mielestäni lehden julkaisijan vastuulla järjestää sellainen jakelu, joka kunnioittaa ihmisten uskonnollista vakaumusta. Paras vaihtoehto olisi, jos lehti jaettaisiin postin mukana vain seurakunnan jäsenille, kuten useissa seurakunnissa tehdäänkin. Vähin, mitä voidaan vaatia, on, että jakelun kieltoa lehdeltä vaatineen mielipidettä kunnioitetaan - -
Kyseessä on poikkeuksellisenkin jyrkkä kannanotto negatiivisen uskonnonvapauden puolesta. Vertailukohteeksi voi ottaa ovelta ovelle -saarnaamisen: oikeusasiamies on vuonna 1999 nimenomaisesti todennut sen olevan perustuslain takaamaa toimintaa, jota ei saa kunnan järjestyssäännössä rajoittaa.
Ks. myös ratkaisu kokonaisuudessaan.
Perustuslakivaliokunta on käsitellyt oikeusasiamiehen kertomuksen vuodelta 2005. Edellä selvitetty EOA:n kannanotto tapahtui vuonna 2006, eikä valiokunta ylipäänsä periaatteessa ota kantaa yksittäisiin ratkaisuihin. Tästä huolimatta valiokunta antaa ymmärtää kannattavansa sananvapautta laajana oikeutena, jota ei voi rajoittaa siksi, että osa vastaanottajista ei pidä jaetuista lehdistä.
- - Uskonnollisen sanoman levittäminen on uskonnon- ja sananvapautta suojaavien perustuslainsäännösten erityisesti turvaamaa toimintaa - -
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on - - katsonut Euroopan ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan soveltamisalaan kuuluviksi myös sellaiset viestit, jotka ovat sisällöltään esimerkiksi väestön jonkin osan mielestä järkyttäviä tai hämmentäviä. - -
Perustuslaki ja Euroopan ihmisoikeussopimus antavat hyvin vahvaa suojaa uskonnollisen ja muun vakaumuksellisen viestinnän vapaudelle. Tämä vapaus kuuluu yhtäläisesti jokaiselle Suomen oikeudenkäyttöpiirissä olevalle yksilölle samoin kuin esimerkiksi kaikille Suomessa toimiville uskonnollisille yhdyskunnille. - -
Perustuslakivaliokunnan mietintö 17/2006
Perustuslakivaliokunta viittaa myös EOA:n ratkaisuun Jehovan todistajien ovelta ovelle -saarnaamisen perustuslain suojasta, samaan josta ylläoleva uutinenkin mainitsee. "Vapaus kuuluu yhtäläisesti" on kiertoilmaus sille, että vapauden levittää vakaumusta tulee kattaa myös valtionkirkot.
Käytännössä posti on muuttanut jakeluaan siten, että valtionkirkkojen lehdet ovat täsmälleen samassa asemassa kuin muut ilmaisjakelut: ne jaetaan niihin luukkuihin, joissa ei ole "Ei mainoksia" -kieltokylttiä. Lehtiä ei siis tulkita julkisiksi tiedotteiksi, mutta niiden jakamista ei toisaalta voi erikseen kieltääkään kieltämättä kaikkea ilmaisjakelua. Valiokunnan kannanotto vahvistaa käytännössä tämän toimintamallin oikeaksi.
Eduskunnan oikeusasiamies on yllättäen ottanut jutun uudelleen käsittelyyn (ratkaisu Dnro 3531/4/06). Tällä kertaa EOA toteaa, ettei voi jyrätä perustuslakivaliokunnan tulkintaa. Samaan tulokseen hän kuitenkin päätyy tälläkin kertaa, mutta vetoaa nyt hyvän hallinnon periaatteisiin.
Koska oikeusasiamies ei voi puuttua yksityisen sektorin toimintaan, en ota kantaa suoramarkkinoinnissa noudatettaviin toimintakäytäntöihin. Nyt kysymys onkin siitä, mikä vallitsevista toimintakäytännöistä parhaiten täyttää hyvän hallinnon vaatimukset - ennen muuta asiakasnäkökulman -, joita evankelis-luterilainen kirkko on sitoutunut noudattamaan itseään koskevassa lainsäädännössä.
Oikeusasiamies toteaa evlut kirkon olevan valtionkirkko, joskaan ei voi tätä termiä suoraan käyttää: "kirkolla on eräitä julkisia tehtäviä ja kirkon asema perustuu sitä koskevaan erityislainsäädäntöön." EOA toteaa, että valtionkirkkojen toimintaan hän voi puuttua, jälleen epäsuorasti: "Toisin on laita esimerkiksi sellaisten uskontokuntien kuin Jehovan todistajat suhteen."
Ratkaisuna EOA suosittelee osoitteellista jakelua:
Hallintolain vaatimus asiakasnäkökulman huomioon ottamisesta merkitsee seurakuntalehtiin sovellettuna sitä, että asiakkaan valintamahdollisuus - haluaako ja saako hän lehden vai ei - tulisi voida turvata mahdollisimman yksinkertaisessa ja joustavassa menettelyssä hankalien menettelysääntöjen sitä estämättä tai aiheuttamatta kohtuuttomia vaatimuksia asiakkaalle. - -
Hallintolaissa säädetyn asiakasnäkökulman kannalta suositeltavimpana voidaan pitää osoitteellista jakelua seurakunnan jäsenille. - -
Sen sijaan hyvän hallinnon näkökulmasta osoitteeton jakelu on selvästi ongelmallisempaa. Vaikuttaakin siltä, että nykyisten mainos- tai ilmaisjakelun toimintakäytäntöjen puitteissa ei ole löydettävissä eri tilanteisiin soveltuvaa täysin tyydyttävää ratkaisumallia.
Oikeusasiamiehen ratkaisu voidaan tulkita lähestulkoon kuittauksena valtionkirkkojen erityisasemsta. EOA myöntää, että evlut seurakunta voi joutua eriarvoiseen asemaan muiden uskontokuntien kanssa, mutta ei toisaalta voi tehtävässään esittää lainmuutosta, jossa valtionkirkkojen erityisasema purettaisiin.
