20.11.2007
Eduskunnan oikeusasiamies on ratkaissut kantelun, jossa arvosteltiin punaisten puolella kansalaissodassa kuolleiden jälkikäteistä siunaamista. Oikeusasiamiehen sivulla on sekä asiaa selostava uutinen että päätös kokonaisuudessaan.
Ratkaisussaan oikeusasiamies pui asiaa monelta kannalta, ja lopputulemana toteaa asian olevan tulkinnanvarainen ja siunauksen olleen yksittäisen kirkkoherran, piispan tms. harkintavaltaan kuuluva asia. Ilmeisesti jo arvaten tulevan keskustelun oikeusasiamies muistuttaa myös "Puheena oleva asia saattaa herättää voimakkaita tunteita suuntaan jos toiseenkin. Oikeusasiamiehen tehtävä on kuitenkin arvioida asiaa vain ja ainoastaan oikeudellisesti."
Ratkaisussa toistetaan se periaate, että perusoikeudet eivät suoranaisesti koske kuolleita, ja hautaansiunaamistakin tulee tulkita lähinnä omaisten tunteiden ja yhteiskunnan yleisten normien kannalta. Kuitenkin vainajan tahtoa tulisi hautaamisessa noudattaa:
Kirkkojärjestyksessä puolestaan kirkkoon kuulumatonta vainajaa kunnioitetaan siten, että kirkollista hautaan siunaamista ei omaisten pyynnöstä huolimatta saa toimittaa vastoin henkilön itsensä eläessään ilmaisemaa tai muutoin ilmi tullutta nimenomaista kieltoa. Kirkkojärjestyksestä ei lähemmin ilmene, missä määrin tai millä tavoin papin tulee omin aktiivisin toimenpitein selvittää vainajan suhtautumista kirkolliseen siunaamiseen.
Ratkaisussa todetaan myös, että kuolleiden vakaumuksesta ei virallista tietoa käytännössä ole saatavissa. Uskonnonvapauslaki tuli voimaan vasta 1923, joten vuonna 1918 on kirkosta eroaminen ollut mahdollista vain, jos samalla on liittynyt ns. eriuskolaisseurakuntaan, käytännössä baptisteihin tai metodisteihin.
Evankelis-luterilaisen kirkon toimintaan ylipäänsä oikeusasiamies voi ottaa kantaa, koska valtionkirkot ovat julkisen vallan käyttäjiä ja valtionkirkkojen papit rinnastuvat valtion ja kuntien virkamiehiin.