31.8.2007
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on käsitellyt norjalaisten uskonnottomien vanhempien tekemän kantelun Norjan uskontotieto -oppiaineesta. Päätös tehtiin tiukimmalla mahdollisella enemmistöllä äänin 9-8.
Norjassa on Suomea tiukemmin valtioon sidoksissa oleva evankelis-luterilainen valtionkirkko. Vuodesta 1969 saakka uskonnon opetuksen vaihtoehtona on tarjottu filosofian opetusta. 1990-luvun peruskoulu-uudistuksessa uskonnonopetus muuttui kaikille yhteiseksi ja pakolliseksi opetukseksi, jonka osista saattoi saada vapautuksen perustellusta pyynnöstä. Käytännössä siis saman oppiaineen tunneilla voitiin esimerkiksi käydä jumalanpalveluksessa tai opiskella kirkkohistoriaa, ja viimeksimainittu osa oli kaikille pakollista.
Valittajat halusivat lapsilleen täyden vapautuksen uskontotiedosta. He pitivät sitä kokonaisuudessaan kristillistä vakaumusta opettavana aineena. EIT punnitsi opetuksen sisältöä mm. opetusohjelmien sisältöä ja peruskoulun yleisiä tavoitteita tutkimalla.
Enemmistö katsoi evankelis-luterilaisella kristinuskolla olevan määräävän voimakkaan erityisaseman:
- - vaikka opetus oli tarkoitettu tietopohjaiseksi, peruskoulun tavoitteeksi oli kuitenkin asetettu kristillisen kasvatuksen tarjoaminen oppilaille. Kristillisyys oli muutoinkin vallitsevassa asemassa oppiaineessa. Opetuksella tuli antaa perusteellista tietoa raamatusta ja kristinopista evankelisluterilaisen uskonnon muodossa. Mitään perusteellisuusvaatimusta ei ollut asetettu, kun kysymys oli muiden uskontojen ja elämänkatsomusten opettamisesta. - - näillä painotuksilla oli täytynyt olla vaikutusta aineen opetuksen muihin tavoitteisiin ja erityisesti siihen, joka koski kristillisten ja humanististen arvojen ymmärtämisen ja kunnioittamisen edistämistä. - - 6. luokan oppilailla tuli olla tilaisuus oppia ulkoa 10 käskyä ja tutustua vuoristosaarnan pohjalla oleviin eettisiin ihanteisiin sekä oppia jotakin siitä, miten näitä eettisiä peruskirjoituksia oli käytetty kristikunnan historiassa ja miten niitä sovellettiin nykypäivänä. Vastaavaa ei ollut sanottu muiden uskontojen kohdalta. - -
Tarkastelunsa pohjalta EIT katsoi, että kokonaisuutena ottaen kristinuskon opettamisessa oli paitsi aste- myös laatueroja muihin uskontoihin ja filosofioihin verrattuna. - -
Toteamiensa seikkojen perusteella EIT katsoi, että vastaajavaltio ei ollut huolehtinut riittävästi siitä, että opetusohjelmassa tarkoitettua tietoa olisi tarjottu objektiivisella, kriittisellä ja pluralistisella tavalla. Siten 1 lisäpöytäkirjan 2 artiklaa oli rikottu, kun valittajien lapsille ei ollut myönnetty täyttä vapautusta kristinuskon, uskonnon ja elämänkatsomuksen opetuksesta.
Toisaalta kahdeksan tuomaria arvioi asian toisin:
Vähemmistöön 1 lisäpöytäkirjan 2 artiklan osalta jääneiden tuomareiden mielestä kristinuskon opetuksessa oli vain paljous- eikä laatueroja muiden uskontojen ja elämänkatsomusten opetukseen verrattuna. Kristinusko oli paitsi valtion uskonto myös merkittävä osa Norjan historiaa. Niin ollen sen opetus pysyi niissä toimivaltarajoissa, joita sopimusvaltioilla oli 1 lisäpöytäkirjan 2 artiklan mukaan. - -
Ikäänkuin sivuseikkana myös tuomarien enemmistö totesi, ettei EIT:n säännöksistä voitu johtaa oikeutta vaatia uskonnon opetuksen poistamista kouluista:
Artiklan toinen lause ei estänyt valtiota jakamasta opetuksella tai koulutuksella tietoja, jotka olivat laadultaan välittömästi tai välillisesti uskonnollisia tai filosofisia. Sama lause ei edes antanut vanhemmille oikeutta vastustaa sellaisten oppiaineiden ottamista koulun opetusohjelmaan. - -
Tämä on sinänsä arvattavissa, yleiseurooppalaisella tasollahan ei muutenkaan ole katsottu, että katsomusten tasa-arvon pitäisi koskea katsomuksia ryhminä - valtionkirkot on sallittu, kuten muutenkin laajasti katsomusryhmien keskenään eriävä asema.
Ks. myös Finlexissä oleva juttutiivistelmä. Päätös kokonaisuudessaan löytyy HUDOCista, jutun numero on 15472/02 ja nimi "Case of Folgero and others v. Norway".