16.3.2009

Vapaa-ajattelijat yrittävät taas bussimainontaa

Vapaa-ajattelijain liitto ja Humanistiliitto ovat aloittaneet keräyksen, jonka tuotolla on tarkoitus saada busseihin mainoksia tekstillä "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Teksti on suora käännös alkuaan Iso-Britanniassa ja myöhemmin muutamassa muussakin maassa tehdystä kampanjasta. Kampanjasivustona toimii uskomaton.fi.

Tuoreessa muistissa on vielä TKL-juttu. Siinä vapaa-ajattelijat yrittivät mainostaa eroakirkosta.fi -palveluaan siinä onnistumatta. Korkein hallinto-oikeus (KHO) totesi lopulta, että kaupungin liikennelaitos sai kieltäytyä mainoksen julkaisemisesta. Toisaalta KHO:n tuomio ei kieltänyt mainoksen julkaisua, vaan salli kieltämisen. Toisen kaupungin päätös samassa jutussa voisi olla toinen, samoin Tampereenkin päätös kun kaupunginvaltuusto on valittu uudelleen.

Nähtäväksi jää, mikä nyt on lopputuloksena. Ilmeisesti kielteiseenkin päätökseen on varauduttu, koska rahaa ei keräysluvan mukaan kerätä "bussimainoksiin" vaan kerääjän tarkoitus on yleisesti "mainostaa toimintaansa ja aatettaan valtakunnallisesti mediassa".