31.7.2009

Pienuskontojen valtiontuki entisellään

Opetusministeriö on julkaissut ehdotuksen hallinnonalan talousarvioksi 2010. Opetusministeriön toimialaan kuuluvat myös uskontokuntien asiat.

Valtiontuen pienuskonnoille esitetään olevan entisellään. Ortodoksinen kirkko saa kaksi miljoonaa euroa ja muut pienuskonnot yhteensä 200 tuhatta euroa. Suomen merimieskirkolle ja eräiden sankarihautojen hoitoon myönnetään 267 tuhatta.

Ortodoksinen kirkko saa myös yhteisöverosta osuuden, mutta sen suuruus on alle sata tuhatta euroa. Evankelis-luterilaisen kirkon tuloista sen sijaan merkittävä osuus on yhteisöveroa, mutta summa selviää vasta yritysten verotilitysten myötä ja riippuu voimakkaasti talouskehityksestä. Yhteisövero-osuus ei suoraan näy valtion talousarviossa.

Tietoa avustuksen taustasta saa mm. uutisesta Uskontokuntien tuki vuoden 2008 talousarviossa.