12.12.2016

Eduskuntaan uskonnonvapautta seuraava ryhmä

Eduskuntaan on perustettu uskonnon- ja omantunnonvapausryhmä. Ryhmän tiedotteen mukaan se "seuraa kansainvälistä tilannetta ja esimerkiksi vetoomuskirjeiden kautta pyrkii auttamaan uskonnollisen ja omantunnonvapauteen liittyvän vainon kohteeksi joutuneita." Tarkoitus on myös järjestää seminaareja ja tehdä kannanottoja.

Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah. Varapuheenjohtajaksi tuli Harry Wallin (SDP).

Ensimmäisessä vetoomuksessaan ryhmä vetoaa Thaimaan hallitukseen, ja muistuttaa Thaimaassa olevan noin 11500 pakistanilaista kristittyä turvapaikanhakijaa. Suuri osa on paennut jumalanpilkkasyytösten tai muun vainon vuoksi.

Ks. myös tiedote kokonaisuudessaan.

Vapaa-ajattelijat kommentoivat

Vapaa-ajattelijain liitto ehti jo lähettää oman viestinsä uudelle ryhmälle. Vapaa-ajattelijat toivovat ryhmän poistavan jumalanpilkkapykälän Suomen rikoslaista, koska "Vain poistamalla kriminalisoinnin omasta laistaan Suomi voi uskottavasti vaatia samaa muilta valtioilta."

Uutislista

Email: