23.2.2017
Korkein hallinto-oikeus piti voimassa päätöksen, jonka mukaan Ortodoksiseen kirkkoon kuuluvan oppilaan velvollisuus oli osallistua ortodoksisen uskonnon opetukseen.
Perustuslain 11 § mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen, ja tavallista lakia ei saa soveltaa, jos se on ristiriidassa perustuslain kanssa. Kyse asiassa on siitä, onko opetus ollut tosiasiallisesti uskonnonharjoitusta.
Asiasta valittaneen huoltajan mukaan
- - Yläasteelle siirtyessään syksyllä 2014 valittajan lapsi olisi halunnut siirtyä elämänkatsomustiedon opetukseen, koska se vastaisi paremmin hänen ja hänen vanhempiensa ajatusmaailmaa. Valittajan mukaan ala-asteella uskonnon opetukseen on sisältynyt paljon uskonnon harjoittamista, kuten ristinmerkkien tekemistä, ikonin suutelemista, polvillaan rukoilemista - -
- - Valittaja seurasi vuosia sitten opetusta yhdellä tunnilla, ja kolme vuotta sitten hän saattoi lapsia kirkkoon useamman kerran. Oppilaiden odotettiin tuolloin laulavan kirkossa ja menevän ehtoolliselle eli osallistuvan toimitukseen. Kysymys ei ollut vain tutustumisesta jumalanpalveluksiin vaan osallistumisesta niihin.
Toisaalta koulun rehtori kuvaa asiaa toisin:
Johtavan rehtorin antaman lausunnon mukaan koulun ortodoksisen uskonnon opetuksen luonne vastaa opetushallituksen antamia ohjeita. - -
Ortodoksisen uskonnon opettajan laatiman opetuksen kuvauksen mukaan oppitunneilla ei ole polvillaan rukoilemista eikä maan suutelemista. Maahan polvistuminen paastorukouksen lopussa kuuluu ristinmerkin tekemisen, papilta siunauksen pyytämisen ja kumartamisen ohella ortodoksisen kirkon tapakulttuuriin. Uskonnon opettajan laatiman opetuksen kuvauksen mukaan kirkollisia tapoja ja taitoja ei voi oppia kuin itse harjoittelemalla.
- - ortodoksisen uskonnon opetukseen liittyvä tapakulttuurin opiskelu on eräin osin monipuolisempaa kuin esimerkiksi luterilaisen uskonnon opetuksessa. Lausunnon mukaan tämä johtuu asianomaisen uskonnon opetusperinteestä ja opetuksellisista painotuksista. - -
Hallinto-oikeus toteaa ensin, että perusopetuslakia säädettäessä sivistysvaliokunta ja perustuslakivaliokunta ovat todenneet, ettei uskonnon opetus ole uskonnonharjoitusta. Ratkaisun olennaisin virke on seuraava:
Hallinto-oikeus ei ole kuitenkaan toimivaltainen arvioimaan ja valvomaan opetuksen tosiasiallista sisältöä.
Ratkaisu on täysin odotettu.
Hallintotuomioistuimet eivät ole poliiseja, jotka selvittäisivät mitä todellisuudessa on tapahtunut. Ratkaisut perustuvat asianomaisten kertomuksiin ja usein siihen, miten jokin tilanne lainsäädännössä muodollisesti määritellään.
Kokonaan toinen asia on se, tulisiko katsomusopetuksen määräytyä uskonnollisen aseman mukaan. Tällä hetkellä valinnanvapaus on yksisuuntainen, vanhemmat voivat aina valita lapselleen evankelis-luterilaisen uskonnon opetuksen, mutta eivät esimerkiksi elämänkatsomustietoa mikäli lapsi kuuluu Evankelis-luterilaisen kirkkoon.
Opetuksen valintaa on esitetty vapautettavaksi useampaan kertaan, viimeksi vapaa-ajattelijat ja humanistit 2015, ja tätä vapautusta myös tukee selvä enemmistö suomalaisista.
Katso myös päätös kokonaisuudessaan.