31.1.2020

Perussuomalaiset: joulujuhlat ja -kirkot säilytettävä

Perussuomalaiset on julkaissut media- ja kulttuuripoliittisen ohjelman. Ohjelmassa tuetaan koulujen uskonnollisten tilaisuuksien säilyttämistä, ja se linkitetään vahvasti kansallismielisyyteen:

Suomalaisen kulttuurin tulee olla läsnä myös koulujen arjessa ja opetussuunnitelmissa. - - Perussuomalaiset haluaa säilyttää joulujuhlat ja -kirkot, ylpeästi laulettavat enkeli taivaat ja suvivirret.

Jumalanpilkkalaki kumoon

Ohjelman mukaan "Ilmaisunvapauden kaventamiseen on aina suhtauduttava erityisellä varovaisuudella, ja rajaukset on tehtävä vain selkeästi sellaiseen viestintään, jolla uhataan ihmisyksilön tai ihmisryhmän henkeä, terveyttä tai vapautta tai panetellaan tavalla, joka täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkit."

Ohjelmassa kerrotaan suoraan, että puolue on jättänyt lakialoitteen kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevan pykälän muuttamiseksi. Jumalanpilkkalakia ohjelma ei suoraan ehdota muutettavaksi tai kumottavaksi, mutta ainakin vihjaa siihen suuntaan:

- - hyvin tulkinnanvaraisia kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevia ja uskonrauhanrikkomispykäliä. Suomalainen kantaväestö ja maamme valtauskonto kristinusko tosin eivät ole oikeuskäytännössä saaneet samanlaista lainsuojaa kuin eräät vähemmistöuskonnot ja -kansallisuudet.

Katso myös ohjelma kokonaisuudessaan