21.10.2020

Vanhoillislestadiolaiset huolissaan uskonnonvapauden kaventumisesta

Lestadiolaisuuden suurinta suuntausta edustavan Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunta on tehnyt kannanilmaisun uskonnonvapaudesta.

Kannanotossa korostetaan positiivista uskonnonvapautta ja tuetaan koulujen uskonnon opetusta:

Yhteiskunta, jossa uskonto ei voi näkyä eikä kuulua, ei ole moniarvoinen ja suvaitseva yhteiskunta. - - Negatiivisen uskonnonvapauden korostaminen uhkaa rajoittaa yksilön oikeutta uskonnon ja uskon ilmaisemiseen yhteiskunnassa.

Perustuslain hengen mukaisesti jokaisella tulee olla oikeus raamatulliseen ihmiskäsitykseen, avioliittokäsitykseen ja perhe-elämään ilman, että uskon mukaista elämää ja elämäntapaa asetetaan esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksenä kyseenalaiseksi. Samoin vanhemmilla tulee olla heidän kristillisen vakaumuksensa mukaisesti oikeus kasvattaa lapsiaan kristillisten arvojen mukaisesti ja saada uskosta nouseville valinnoilleen myös tuki julkisissa palveluissa. - -

Koulun tehtävänä on antaa mahdollisimman laaja yleissivistys, johon kuuluu myös uskonnonopetus. - - Sellainen tulkinta monikulttuurisuudesta, joissa kiistetään uskonnon tai historian merkitys, ovat kestämättömiä.

Katso myös kannanilmaisu kokonaisuudessaan.

Asiasta uutisoi aiemmin Seurakuntalainen-verkkolehti.