Lukijoiden kokemuksia 1
Mielenterveyskeskuksen päiväosaston joulujuhla

Olin mielenterveyskeskuksessa päiväosastolla vertaistukiryhmässä syksyllä 2000-luvun puolivälissä. Osastolla oli niin sanotusti uskonnollisesti vapaa ilmapiiri; asioista sai puhua, muttei tuputtaa. Toisessa ryhmässä ollut vanhempi mies saikin huomutuksen, koska aina päiväkahvilla innostui saarnaamaan Jeesuksesta ja hyökkäsipä sanallisesti oman ryhmäni jäsentä vastaan, kun tämä oli tupakalla.

Sain kuitenkin pettyä, kun ensin olin pitkin hampain hyväksynyt sen, että yhteiset tapahtumat kuuluivat osana hoitoon, eikä niistä saanut olla pois, ja sitten osastolla järjestettiinkin joulujuhla!

Toiset yrittivät kovasti saada minua tulemaan mukaan, ottamaan asian aivan rennosti vain osana kulttuuria, josta ei tarvitse sen enempää välittää, laittaa vain korvat kiinni. Hoitajat lisäsivät siihen tietysti sen, että se oli yhteinen, hoidollinen tilaisuus, josta ei saisi olla pois. Sanoivat kuitenkin, ettei se ole (muka) uskonnollinen - miten voi olla olematta uskonnollinen, kun kyseessä on kuitenkin kristillisen uskonnon perinteen mukainen uskonnollinen juhla, jota pitämässä oli pappi ja kanttori?

Sain kuitenkin jättäydyttyä tilanteen ulkopuolelle ja sain vielä toisen ryhmäläisen seurakseni. Ja oli se kuulkaas aikamoista paatosta sekin muka ei-uskonnollinen juhla.


Teksti kirjoitettu 18.1.2007.
Anna palautetta