Vuonna 1889 annettiin eriuskolaislaki, jolla sallittiin uskonnonharjoitus ja omien uskonnollisten yhdyskuntien perustaminen protestanttisille vähemmistöryhmille. Käytännössä lain nojalla järjestäytyivät vain metodistit ja baptistit. Laki kumottiin paljon laajemman uskonnonvapauden astuessa voimaan 1923.
Lain taustalla oli liberaalimmassa hengessä laadittu kirkkolain uudistus 1869. Se mahdollisti teoriassa siirtymisen toiseen uskontokuntaan, mutta kesti 20 vuotta saada laki joka teki käytännössä mahdolliseksi muiden uskontokuntien perustamisen. Tänä aikana pohdittiin myös kaikkien kristinuskon suuntien rekisteröimisen sallimista. Asenteiden kiristyessä mm. Katolinen kirkko jäi kuitenkin ulkopuolelle.
Lakia täydennettiin vuonna 1918 erillisillä laeilla "mooseksenuskoisista" ja siviilirekisteristä, ts. juutalaisista ja uskonnottomista. Puolustusvoimissa uskonnollisen sotilasvalan rinnalla säädettiin neutraalista vakuutuksesta vuonna 1919. Vuoden 1919 hallitusmuoto sääti periaatteessa uskonnonvapauden, ja lopulta uskonnonvapauslaki 1923 toteutti tämän käytännössä sallimalla kaikkien uskontojen rekisteröinnin ja samalla kaikkien uskontokuntien ulkopuolelle jäämisen.
Katso tarkemmin artikkelista Suomen uskonnonvapauden historia tai lue eriuskolaislaki kokonaisuudessaan.
Seuraava hakusana: Eroaminen uskontokunnasta
Teksti tarkistettu viimeksi 10.1.2026.
Anna palautetta