Vuonna 1889 annettiin eriuskolaislaki, jolla sallittiin uskonnonharjoitus muutamille protestanttisille vähemmistöryhmille. Käytännössä lain nojalla järjestäytyivät vain metodistit ja baptistit. Laki kumottiin paljon laajemman uskonnonvapauden astuessa voimaan 1923.
Lain taustalla oli liberaalimmassa hengessä laadittu kirkkolain uudistus 1869. Se mahdollisti teoriassa siirtymisen toiseen uskontokuntaan, mutta kesti 20 vuotta saada laki joka teki käytännössä mahdolliseksi muiden uskontokuntien perustamisen. Tänä aikana pohdittiin myös kaikkien kristinuskon suuntien rekisteröimisen sallimista. Asenteiden kiristyessä mm. Katolinen kirkko jäi kuitenkin ulkopuolelle.
Lakia täydennettiin vuonna 1918 erillisillä laeilla "mooseksenuskoisista" ja "siviilirekisteristä", ts. juutalaisista ja kokonaan uskonnottomista. Vuoden 1919 hallitusmuoto viittasi jo laajaan uskonnonvapauteen, ja lopulta 1923 uusi uskonnonvapauslaki salli kaikkien uskontojen rekisteröinnin ja kaikkien uskontokuntien ulkopuolelle jäämisen.
Katso tarkemmin artikkelista Suomen uskonnonvapauden historia tai lue eriuskolaislaki kokonaisuudessaan.
Seuraava hakusana: Eroaminen uskontokunnasta
Teksti tarkistettu viimeksi 2.1.2024.
Anna palautetta