Kirkolliskokous [Evankelis-luterilaisen kirkon]

Kirkolliskokous on evankelis-luterilaisen kirkon ylin päättävä elin. Valtion ja kirkon liitto näkyy mm. siinä, että kirkolliskokouksen edustajina on kolme valtiovallan määräämää edustajaa:

Käytännössä valtion edustus ei ole määräävä, sillä yhteensä edustajia on noin sata, joista kaikki muut ovat kirkon sisältä tulevia. Kirkolliskokouksen kokoonpanon ja tehtävät määrää kirkkolain 5. luku.

Aiemmin kirkolliskokouksessa oli edustajat myös korkeimmasta oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Tästä luovuttiin 1996, perusteluna

- - tuomioistuinten tulee olla riippumattomia ja korkeimpien oikeuksien jäsenten toimiminen kirkolliskokousedustajina saattaa vaikuttaa mielikuvaan näiden tuomioistuinten riippumattomuudesta.

Hallituksen esitys 45/1995

Ilmiselvä jatkokysymys on, eikö myös valtioneuvoston tulisi korostaa riippumattomuutta uskonnoista ja olla lähettämättä edustajaa kirkolliskokoukseen.

Seuraava hakusana: Kirkollisvero


Teksti tarkistettu viimeksi 11.1.2024.
Anna palautetta