Helsinki 31.3.2014
Puolustusministeri
Viite: Lausuntopyyntö 10.3.2014
Dnro 1131/5/14
LAUSUNTO
Puolustusministeri on pyytänyt lausuntoa kenttäpiispan esittämästä ratkaisumallista, joka koskee puolustusvoimien eettisen koulutuksen sekä hartauksien ja niille vaihtoehtoisten tilaisuuksien uudelleen järjestelyitä 28.12.2010 ja 30.12.2013 tekemieni päätösten pohjalta. Lausuntopyynnön liitteenä on kenttäpiispan linjauksia koskeva diaesitys. Olen 6.3.2014 keskustellut asiasta kenttäpiispan kanssa.
Käsittelin päätöksissäni laajasti puolustusvoimien kirkollisen työn järjestelyjä koskevaa asiaa. Katsoin päätöksistä lähemmin ilmenevillä perusteilla, että sotilaalla on oikeus vapautua perustuslaissa tarkoitetusta uskonnon harjoittamisesta riippumatta siitä kuuluuko hän kirkkoon vai ei. Katsoin, että kysymys uskonnon harjoittamiseen osallistumisesta tulisi puolustusvoimissa systemaattisesti järjestää siten kuin se on sotilasvalan ja sotilasvakuutuksen osalta on jo järjestetty. Olisi tärkeää erotella riittävän selkeästi perustuslain tarkoittamaksi uskonnon harjoittamiseksi katsottavat tilaisuudet – vala ja vakuutus, jumalanpalvelukset, hartaudet ja sotilasparaatiin kuuluva kenttähartaus – muusta uskonnollisesti neutraalista opetuksesta.
Sotilasvalan ja sotilasvakuutuksen osalta puolustusvoimissa on jo nyt asevelvollisuuslain mukaan täydellinen valinnanvapaus riippumatta kirkkoon kuulumisesta. Sama koskee henkilökunnan antamaa virkavalaa ja virkavakuutusta. Uskonnonvapauslakia aikanaan muutettaessa todettiin mahdollisuuden vakuutuksen antamiseen laajentavan uskontokuntiin kuuluvien uskonnonvapautta salliessaan heidän toimia valaa vaadittaessa vakaumuksen edellyttämällä tavalla (HE 171/1985 vp). Vala on luonteeltaan uskonnollinen (HE 170/2002 vp). Julkisen vallan suhtautumisen tällaiseen juhlamuotoiseen lupautumisen muotoon tulisi perustuslakivaliokunnan mukaan olla uskonnollisesti neutraalin (PeVM 10/2002 vp).
Kenttäpiispan ratkaisumallista käy mielestäni ilmi, että tämä valan osalta laissa säädetty täydellinen valinnanvapaus kirkkoon kuulumisesta riippumatta on tarkoitus ottaa käyttöön myös muissa uskonnon harjoittamiseksi katsottavissa kirkollisen työn muodoissa.
Kenttäpiispan esittämän linjauksen mukaisesti jumalanpalvelus ja hartaus tai toisaalta niille vaihtoehtoinen eettinen toiminta olisivat jatkossa vapaasti valittavissa ja ne merkittäisiin viikko-ohjelmaan valinnan mahdollistamiseksi. Saamieni tietojen mukaan näitä tilaisuuksia järjestetään nykyään esimerkiksi maasto-olosuhteissa kahdessa erillisessä osastossa. Yleisen palvelusohjesäännön tulkinnanvarainen sanamuoto (kohta 447) olisi syytä tarkistaa jättämällä pois maininta kirkkoon kuulumattomuudesta. Sotilasvakuutuksen antavat ne alokkaat, jotka ovat valinneet vakuutuksen valan sijasta (kohta 443).
Jos paraatikatselmukseen sisältävään kenttähartauteen osallistuvat kirkkoon kuulumattomat eivät osallistu paraatiin, heille järjestetään muuta palvelusta (kohta 415). Kirkkoon kuuluvilla ei palvelusohjesäännön sanamuodon mukaan tätä mahdollisuutta tällä hetkellä ole.
Kenttähartauden sijasta voidaan kuitenkin pitää myös jumalanpalvelus ennen paraatia (kohta 397). Tällä tavoin järjestettyyn paraatiin olisi kaikilla mahdollisuus osallistua samalla tavoin kuin alokkaat osallistuvat ohimarssiin sotilasvakuutuksen antamisen jälkeen (kohta 443).
Laillisuusvalvojan arviot paraatiin sisältyvän kenttähartauden luonteesta ovat vuosien varrella lainsäädännön muuttumisen seurauksena muuttuneet. Oikeusasiamies Olavi Heinonen katsoi vielä 5.1.1989 tekemässään ratkaisussa, ettei paraatiin sisältyvää lyhyttä jumalanpalvelusta ollut pidettävä uskonnonharjoittamisena. Sen sijaan jo oikeusasiamies Lauri Lehtimajan 8.12.2000 tekemän päätöksen mukaan ohjeistuksesta kävi yksiselitteisesti ilmi, että puolustusvoimissa tulkittiin paraatin sisältyvät lyhyetkin hartaushetket uskonnon harjoittamiseksi. Pääesikuntakaan ei ratkaisemieni kantelujen johdosta antamissaan lausunnoissa kyseenalaistanut sitä, etteikö paraatiin sisältyviä kenttähartauksia olisi pidettävä perustuslaissa tarkoitettuna uskonnon harjoittamisena. Tässä mielessä niitä ei voida myöskään rinnastaa kenttäpiispan diaesityksessä mainittuihin koulujen perinteisiin kuuluviin juhlatraditioihin.
Totesin 30.12.2013 antamassani ratkaisussa, että tulisi harkita Maanpuolustuskorkeakoulun lausunnossa esitettyä vaihtoehtoa, jonka mukaan erillisistä kirkollisen alan ja elämänkatsomustiedon oppitunneista luovuttaisiin. Tällöin oppituntien sisällön ja toteutuksen tulisi olla kuitenkin sellainen, että kaikki varusmiehet uskonnollisesta vakaumuksestaan riippumatta voivat osallistua opetukseen.
Kenttäpiispan esittämä 10 kohtaa käsittävä oppituntikokonaisuus "Sodan ja rauhan eettiset kysymykset" saattaisi olla toteutettavissa niin neutraalilla tavalla, että kaikki varusmiehet voisivat vakaumuksestaan riippumatta siihen osallistua. Tämä edellyttäisi opetuksen riittävän täsmällistä ohjeistusta. Opintokokonaisuuden johdannon tulisi sisältää perusinformaatio velvollisuudesta osallistua uskonnon harjoittamiseksi katsottaviin tilaisuuksiin sekä informaatio vaihtoehtoisesta eettisestä toiminnasta. Muutoin opintojaksoon kuuluvat muun muassa kuoleman kohtaamista, kaatuneiden huoltoa sekä sodan aiheuttamia paineita ja traumoja käsittelevät osat.
Puolustusvoimat tulee kenttäpiispan esityksen mukaan määrittelemään, mitkä muut puolustusvoimien henkilöstöryhmät pystyvät koulutuksensa puolesta pitämään kysymyksessä olevia oppitunteja. Esityksessä mainitaan muun muassa sotatieteen maisterit ja sosiaalikuraattorit.
Myös lääkärit, psykologit tai muut vastaavat riittävän koulutuksen saaneet henkilöt saattaisivat tulla oppituntien sisällöstä riippuen kysymykseen. Ratkaisevinta on opetuksen sisältö eikä se kuka sinänsä ammattitaitoinen henkilö sitä antaa. Olen viitannut päätöksissäni tältä osin muun muassa uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämiseen kouluissa.
Puolustusvoimien kirkollista opetusta koskevaa asiaa on 11.3.2014 esitelty myös eduskunnan puolustusvaliokunnalle, jossa ovat olleet kuultavina kenttäpiispa ja Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n pääsihteeri Esa Ylikoski. Valiokunnalle antamassaan muistiossa Ylikoski on todennut opetuksesta muun muassa seuraavaa:
Sotilaiden henkiseen tukeen sekä etiikkaa, ihmissuhdetaitoja, psyykkistä hyvinvointia, kriisi- ja traumatyötä sekä kaatuneiden huoltoa käsittelevien oppituntien toteutukseen tarvitaan ammatillista henkilöstöä, jolla on myös muuta kuin teologista pohjakoulutusta. Teologian maisterin koulutustaustan omaavien pappien kelpoisuus tämän hetkisiin tehtäviin ei tarkoita sitä, että tämän yhden koulutustaustan omaavilla voisi olla monopoliasema kyseisen tehtävän hoitamiseen jatkossa (...) Uudistustyössä on tärkeää sotilaspapiston pitkän kokemuksen ja osaamisen hyödyntäminen sekä ennakkoluuloton vuoropuhelu ja yhteistyö kirkollisen ja sekulaarin ammatillisen henkilöstön välillä.
Laillisuusvalvojan keskeinen tehtävä on lain noudattamisen valvonta. Kun kysymys on uskonnon harjoittamisesta puolustusvoimissa, laissa on suoraan säädetty siitä tavasta, jolla sotilasvala tai sotilasvakuutus annetaan. Käsitykseni mukaan tämän laissa säädetyn menettelyn tulee olla esikuvana myös silloin, kun kyse on sellaisesta uskonnon harjoittamisesta, jonka järjestäminen tapahtuu yleisen palvelusohjesäännön perusteella.
Kenttäpiispan esityksen mukaan jumalanpalveluksien ja hartauksien järjestelyissä tultaisiin noudattamaan samoja periaatteita kuin nyt valan ja vakuutuksen kohdalla. Pidän esitystä tältä osin hyvänä ja ongelmattomana.
Sen sijaan sotilasparaatin ja siihen liittyvän kenttähartauden järjestely ei esityksessä näyttäisi seuraavan samaa mallia. Yleinen palvelusohjesääntö tuntee jo nyt sen vaihtoehdon, että jumalanpalvelus ja sille vaihtoehtoinen toiminta järjestetään erillisenä tilaisuutena ennen paraatia. Tässä tapauksessa voitaisiin siis valan ja vakuutuksen tavoin järjestää ensin kaksi erillistä tilaisuutta ja niiden jälkeen yhteinen paraati. Tätä vaihtoehtoa ei käsittääkseni ehdoteta.
Nykyisin kirkkoon kuulumattomat varusmiehet ja henkilökunta ovat voineet jäädä pois paraatista siihen liittyvän kenttähartauden perusteella. Sitä vastoin käytännön kokemusta ei ole tilanteesta, jossa myös kirkkoon kuuluvat varusmiehet voisivat tehdä omakohtaisen ratkaisun paraatiin osallistumisesta siihen sisältyvän uskonnon harjoittamisen vuoksi.
Tässä yhteydessä on merkittävää, että toisin kuin jumalanpalvelus ja hartaus, sotilasparaati ei ole ensisijaisesti uskonnon harjoittamista. Paraatin tarkoitus on sotilaallinen. Tästä näkökulmasta olennaista käsittääkseni on, että katselmusjoukot esiintyvät yhtenä kokonaisuutena. Jos vaihtoehtona olisi, että kuka tahansa voisi uskonnon harjoittamisen perusteella jäädä pois paraatista, siitä saattaisi aiheutua paraatin järjestämisen kannalta ongelmallisia tilanteita, jos poisjääntejä tapahtuisi runsaasti.
Voidaankin kysyä, voitaisiinko paraati järjestää uskonnollisesti neutraalilla tavalla samalla tavoin kuin sodan ja rauhan eettisiä kysymyksiä käsittelevät oppitunnit on tarkoitus järjestää. Tällöin kenttähartauden sijasta voitaisiin esittää esimerkiksi eettinen puheenvuoro ja sen voisi pitää teologian maisteri tai muun soveltuvan koulutuksen saanut henkilö.
Varusmiehille järjestettäviä oppitunteja käsiteltiin 10.3.2014 eduskunnan puolustusvaliokunnassa. Valiokunnassa esitettyjen argumenttien perusteella ei ole estettä sille, että oppijakso "Sodan ja rauhan eettiset kysymykset" voitaisiin suunnata kaikille varusmiehille uskonnollisesti neutraalisti toteutettuna. Estettä ei ole myöskään sille, että oppijaksoa opettaisi teologian maisterin tutkinnon suorittanut henkilö, mutta jaksoa tai sen osaa voisi luennoida myös moni muu keskustelussa esiin noussut ammattiryhmä. Nämä puolustusvaliokunnalle esitetyt kannanotot vastaavat omaa käsitystäni asiasta.
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja
Esittelijäneuvos Raino Marttunen