Eri kirkkokunnilla on eri vaatimuksia sille, kuka voi olla uskonnon näkökulmasta virallinen kummi. Kummius ei ole muodollisesti, lain edessä, mikään erityinen side. Siksi kysymys siitä, onko kirkosta eronnut vielä kummi, on tavallaan mieletön.
Kummiudella on alkuaan tarkoitettu kristillisen perinteen mukaista kastettavan lapsen hengellistä ohjaamista. Nykyään käsitettä käytetään laajemmin tarkoittamaan myös uskonnottomien vanhempien nimiäisten yhteydessä valitsemia vauvan erityisiä tukiaikuisia.
Evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon lisäksi kummius uskonnollisessa merkityksessä kuuluu mm. Suomen metodistikirkon oppeihin, toisaalta esimerkiksi helluntailiikkeellä ja baptisteilla ei kummeja ole. (Vaihtelua on maittainkin, mm. Viron metodistikirkossa ei kummius ole käytössä.)
Uskonnollinen seremonia joko on tai ei ole oikeudellisesti merkittävä. Kummius on jälkimmäistä, se ei sido laillisesti. Laillisesti sitova on esimerkiksi vihkiminen, joka teologisen merkityksensä lisäksi muuttaa perintösuhteita, vaikuttaa tulevien lasten huoltajuuteen ym.
Kysymykseen "olenko kummi vielä kirkosta erottuani" ei siksi löydy vastausta lakikirjasta, vaan ihmisen mielestä. Jos kummin tehtävänä on antaa uskonnollista kasvatusta ao. kirkkokunnan oppien mukaan, ei eronnut varmaankaan ole enää virkaan sopiva. Tukiaikuisena voi tietysti toimia uskonnostaan riippumatta.
Evankelis-luterilaisen kummin tehtävät määritellään Kirkkojärjestyksessä:
Kristillisen kasvatuksen ja opetuksen antaminen on vanhempien ja huoltajien tehtävä. Kummien ja seurakunnan tulee tukea vanhempia ja huoltajia tässä tehtävässä.
Ortodoksisen kirkon kirkkojärjestyksen mukaan vastaavasti "Vanhempien, huoltajien ja kummien tulee antaa lapsille kristillistä kasvatusta ja kirkon perinteen mukaista opetusta." ja kirkon WWW-sivun mukaan "Kummi antaa uskonlupaukset kummilapsen puolesta ja sitoutuu kummilapsen hengelliseen kasvattamiseen." Metodistikirkko ei ole kirjannut mitään muodollista tekstiä siitä, mitä kummin tehtäviin kuuluu.
Isomman valtionkirkon kummina pitää olla ainakin yksi evankelis-luterilaisen kirkon jäsen, joskin suositus on ainakin kaksi. Näiden ns. "pääkummien" lisäksi saa olla eräiden muiden kristillisten uskontokuntien jäseniä kummeina. Asiasta määrää kirkkojärjestys:
Kastettavalla tulee olla ainakin yksi kummi, joka on konfirmoitu, evankelis-luterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäsen. Kummina voi lisäksi olla evankelis-luterilaisen kirkon toimittaman kasteen hyväksyvään kristilliseen kirkkoon tai kristilliseen uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva henkilö.
Aiemmin vaatimus oli kaksi kummia, mutta kirkkoherralla lupa "erityisestä syystä" hyväksyä kasteen toimittamisen, vaikka kastettavalla oli vain yksi kummi.
Em. "muut kasteen hyväksyvät" kirkot määrää piispainkokous. Ajantasaista listaa ei ole saatavilla, mutta aiemmin se on ollut seuraava:
Kummin tietysti toivotaan olevan läsnä kastetilaisuudessa. Täysin välttämätöntä se ei ole, vaan esimerkiksi ulkomailla oleva voidaan ottaa kummiksi poissaolevana. Evankelis-luterilaisella kasteella pitää kuitenkin aina olla kaksi todistajaa, kummien poissaollessa siis joidenkin muiden on oltava todistajina. Todistajilla ei ole mitään erityisiä vaatimuksia esimerkiksi uskontokuntiin kuulumisen suhteen.
Poikkeus vaatimukseen "pääkummien" kuulumisesta evankelis-luterilaiseen kirkkoon on ns. Porvoon yhteisön kirkkojen jäsenyys. Tähän kirkkojen joukkoon kuuluvat kaikkien Pohjoismaiden luterilaiset kirkot ja muutama muu kirkkokunta. Täydellinen lista on kirkon kummeja koskevalla sivulla. Säädösperusta Porvoon yhteisön jäsenkirkkojen jäsenten kummiudelle on kirkkojärjestyksen 1. luvun 3 §:ssä ("Muun kristillisen kirkon tai kristillisen uskonnollisen yhdyskunnan jäsenellä on oikeus - - toimia kummina - - jos kirkolliskokous on hyväksynyt tuon kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan kanssa asiasta tehdyn sopimuksen.").
Ortodoksisen kirkkokunnan WWW-sivu kertoo: "Suomen ortodoksisessa kirkossa hyväksytään kummiksi toisuskoinen kristittykin, mutta vain jos pääkummi on ortodoksi, poikalapsella mieskummi ja tytöllä naiskummi." Myös metodistit hyväksyvät kummiksi muutkin kuin saman kirkon jäsenet, mm. evankelis-luterilaiset.
Helluntaiseurakunnissa ei ole varsinaista kummiperinnettä, eikä helluntailiikkeen oppiin kuulu lapsikaste. Lapset voidaan kuitenkin siunata, ja toisinaan vanhemmat ovat tällöin halunneet nimetä jonkun aikuisen erityiseksi lapsen tukijaksi. Nimityksenä on tällöin ollut esimerkiksi 'rukouskummi', jotta termi ei sekaannu evankelis-luterilaisiin kummeihin. Mitään erityistä teologista merkitystä rukouskummiin ei liity.
Uskonnollisen seremonian, tässä tapauksessa kasteen eli seurakunnan jäseneksi ottamisen, käyttämistä pelkkänä teatterina nimen annon yhteydessä ei voi pitää kovin kunnioittavana suhtautumisena toisten vakaumukseen. Vaikka itse ei välittäisi kasteen ja kummiuden teologisesta merkityksestä, on se monelle tärkeä asia.
Oman perheen ulkopuolinen tukiaikuinen voi olla lapselle ja myöhemmin nuorelle arvokas tuki, eikä "kummittelun" lopettaminen ole perusteltua. Kun kasteen sijaan vietetään maallista juhlaa ('nimiäiset', 'nimijuhlat'), voidaan nimetä kummi tai vaikkapa 'nimikkoaikuinen'. Ainakin Norjassa ja Suomessa on olemassa uskonnottomien järjestön tekemä kummitodistuskin tätä varten (Suomesta ks. Pro-Seremoniat), mutta kaikki eivät sellaista käytä.
Tilanne monimutkaistuu kun lapselle halutaan uskonnollinen kummi ja tämän lisäksi ei-uskonnollisia tuki- tai nimikkoaikuisia. Tiedetään että jotkut papit ovat hyväksyneet kummiksi kirkkoon kuulumattomia, mutta tällöin pappi tekee ainakin periaatteessa virkavirheen. Ainakaan mitään valmiita juhlakaavoja tällaisen tilanteen hoitamiseen ei ole, tosin muutamia em. kummitodistuksia on käytetty kastejuhlassa.
Teksti tarkistettu viimeksi 15.1.2024.
Anna palautetta