Pauli Kiuru (88)

Tulos: Valittu

Puolue: Kokoomus
Vaalipiiri: Pirkanmaa

Kotisivu: http://www.paulikiuru.fi/

Koulutukseni (FM, MBA), kokemukseni ja verkostoni antavat hyvät edellytykset kansanedustajuudelle myös vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.

Kokemusta eduskunnasta on sopivasti eli vuodesta 2011 lähtien. Motivaatiota ja kuntoa riittää. Hallitsen ajankäyttöni.

Olen eduskunnassa paikalla säntillisesti. Vastaan saamiini viesteihin. Haluan vaikuttaa ja uskon Pirkanmaan ja Suomen tulevaisuuteen.

Politiikka on kestävyyslaji. Tarvitsemme liikettä, sisua ja toivoa.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Mikään muutos ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.

Jokainen voi päättää itse jäsenyydestään ja siten verotuksestaan. En näe suurta tarvetta muutoksille tai laajennuksille.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Jokaisella on oikeus saada hautasija kotikuntansa evankelis-luterilaisen seurakunnan hautausmaalta tai sen tunnustuksettomalta hauta-alueelta.

Nähdäkseni malli toimii hyvin.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
15-vuotiaan tulee voida päättää itse.

Täysi-ikäisyys toimii rajana hyvin. En tosin sulje pois mahdollisuutta laskea ikärajaa 15-vuoteen.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Siirrytään kokonaan kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Laaja yleissivistys ja kyky syvälliseen pohdintaan ovat eduksi. Uskontoon liittyvät näkemyksensä jokainen voi päättää oman harkintansa mukaan.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Mahdollisuus valintaan parantaa yleensä motivaatiota opiskeluun.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

Tässä voidaan nostaa esille maamme historia ja perinteiden tunteminen. Tuskin palvelukseen haluaville osallistumisesta on haittaa. Näkee ainakin, mistä on kysymys.

Jos halua ei ole, niin jatkossa voi siis myös kieltäytyä.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

En näe alaikäisten silpomiselle perusteita muista kuin lääketieteellisistä syistä. Koskee sekä tyttöjä että poikia.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Uskonnollisesta syystä tulee sallia verenlaskun aloittaminen samaan aikaan tainnutuksen kanssa.

Turhan kivun aiheuttaminen ei voi olla peruste toiminnalle. Jos teurastus tehdään samaan aikaan tainnutuksen kanssa, niin se on hyväksyttävissä.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Kauppias eli työnantaja voi vaatia yhtenäistä pukeutumista. Linjaan sopiva päähine tai huivi ei ole minulle ongelma. Kasvot pitää kuitenkin näkyä avoimesti.

Rakennuksilla vaaditaan kypärää ja sitä ei voi jatkossakaan huivilla korvata.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Laissa pitää kieltää jumalanpilkka.

Miksi kenenkään pitäisi loukkaamistarkoituksessa saada herjata ja häpäistä toisille pyhiä asioita.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.

Muutos olisi perusteltu järkevämmän työajan suunnittelun vuoksi.