Selmi Holopainen (130)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Vasemmistoliitto
Vaalipiiri: Pirkanmaa

Kotisivu: https://selmi2023.fi/

Olen 23-vuotias opiskelijapolitiikassa kasvanut feministi ja aktivisti. Opiskelen poliittista historiaa viidettä vuotta ja olen toiminut aktiivisesti järjestökentällä jo 15-vuotiaasta lähtien. Työskentelen opetusministeri Anderssonin erityisavustajana. Vapaa-ajallani mieluiten käyn teatterissa, täytän ristikoita sekä vietän aikaa läheisten kanssa.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Uskon, että joko kaikilla suurimmilla uskontokunnilla on verotusoikeus tai sitten ei kellään. Hautaustoimi tulee siirtää valtion ja kuntien tehtäväksi. Tämän muutoksen jälkeen verotusoikeus kirkolta voitaisiin puolestani purkaa, ja kirkot voisivat alkaa kerätä omaa, vaikka tuloihin perustuvaa jäsenmaksuaan.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee siirtää pääosin valtion tai kuntien tehtäväksi.

Nykyinen järjestelmä asettaa uskontokuntiin kuuluvat ja kuulumattomat eriarvoiseen asemaan. Selkeintä olisi, jos julkinen sektori ottaisi hautaustoimen järjestääkseen ja tekisi yhteistyötä uskontokuntien kanssa. Olen kuitenkin vahvasti sitä vastaan, että toimintaa avattaisiin kilpailulle.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
Ikärajan on oltava alle 15, esimerkiksi 12 vuotta.

Myös lapsille kuuluu laaja itsemääräämisoikeus heitä koskevissa asioissa. Yläasteikäinen on tarpeeksi vanha päättämään, kuuluuko johonkin uskontokuntaan. Uskontokuntaan takaisin liittyminen on kuitenkin verrattain helppo prosessi. Erityisesti nykyisessä järjestelmässä, jossa kirkkoon kuuluvat lapset ja nuoret eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa, asia on hyvin ajankohtainen.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Siirrytään kokonaan kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Ensisijaisen tärkeää juuri nyt on mahdollistaa ET:n opiskelu kaikille lapsille ja nuorille. Olin itse aikanani yläasteella osa ensimmäistä kokeilua, jossa koko luokalle järjestettiin yhteistä katsomusainetta. Eri uskontokuntiin kuuluvat saivat kuitenkin halutessaan valita oman uskontonsa opetuksen. Olin hyvin tyytyväinen kokemukseen. Uskon, että uskonnonopetus kouluissa on tärkeää, jotta jokainen lapsi ja nuori saa mahdollisimman objektiivista tietoa omasta ja muiden uskonnoista. Tämä ei välttämättä toteudu, jos opetusta saa vain kolmannella sektorilla. Siksi yhteisen katsomusaineen suunnitteluun tulisi käyttää riittävästi resursseja, jotta se vastaa mahdollisimman monen tarpeisiin ja toiveisiin.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

On järjenvastaista, että ET:oon liittyy niin vahvaa portinvartijuutta nykysysteemissä. Jokaisen lapsen ja nuoren on voitava päättää itse, kumpaa oppiainetta haluaa opiskella.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Kaikille yhteiset juhlat luovat hyvää yhteishenkeä eivätkä erottele oppilaita ja opiskelijoita uskontokuntansa mukaan.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Ehdoton itsemääräämisoikeus omaan kehoon tulee olla kaikilla.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Kaikkein tärkeintä on eläimen kärsimyksen minimoiminen syntymästä kuolemaan. Paras vaihtoehto eläimelle olisi, jos se ei olisi teuraseläimenä lainkaan.

Koen kysymyksenasettelun hankalaksi. Molempien teurastusmenetelmien pääideana on, että eläin kärsisi mahdollisimman vähän ja että eläintä kohdellaan hyvin. Samaa ei voi sanoa tavanomaisesta Suomessa harjoitettavasta teurastuksesta. Lopulta teurastusmenetelmät eivät nykyisellään ole eläimelle sen pahempia tai parempia kuin muut menetelmät.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

On vaikeaa keksiä alaa, jossa huivista olisi työnteossa vaaraa. Yhtenäinen pukeutumistyyli onkin usein tekaistu, rasistinen vaatimus. Jokaisen uskonnonvapautta tulee kunnioittaa, eivätkä kunnioitus ja moninaisuus satuta ketään.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

Jumalanpilkan kieltäminen laissa on paitsi valtion toimialaan kuulumaton linjaus, myös vaikeasti sovellettavissa oleva asia. Rajan vetäminen on hankalaa. On kuitenkin erotettava toisistaan jumalanpilkka ja tiettyyn uskontokuntaan kuuluviin kohdistuva syrjintä.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.

Asiassa tarvitaan yhteistyötä molempien lakien kesken. Yhtäältä on kirkon oma asia päättää juhlien ajankohdasta, eikä se vaadi lainsäädäntöä. Toisaalta kansalliset juhlapäivät vaikuttavat suuresti työvuotemme rakenteeseen, ja työaikalaki on näin parempi paikka säätää sunnuntaityöstä kokonaisuudessaan.