Saija Hyvönen (144)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Perussuomalaiset
Vaalipiiri: Oulu

Kotisivu: https://vaalit.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit/ehdokas/saija-hyvonen

Olen 50-vuotias työterveyshuollon erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori vuodelta 2022.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Mikään muutos ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.

Kirkollisveron ollessa täysin vapaaehtoinen, muutostarvetta en näe. Hallinnon ja talouden uudistus on aina raskas prosessi ja siihen kannattaa lähteä vain erittäin perustelluista syistä.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee avata kilpailulle. Mahdollinen valtiontuki annetaan samoin ehdoin kaikille hautausmaille.

Tuhkaukset ja hautaukset sopivat käsittääkseni helposti markkinaehtoisesti järjesteltäviksi ja olisivat luontainen jatkumo jo pitkälti yksityisen käsissä olevaan hautauspalveluun.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
18 vuotta on sopiva ikäraja.

Erilaiset väärinkäytökset, hyväksikäyttö ja painostus, joita eri uskonnoissa esiintyy ovat hyvä peruste sille että jäsenyyteen vaaditaan täysi-ikäisyyttä.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Katsomusaineet erillisinä oppiaineina lopetetaan, katsomuksista opetetaan mm. historian yhteydessä.

Sisältömuotoinen ja ulkoa opettelu voidaan jättää uskontokuntien itsensä toteutettavaksi ja uskonnot voidaan sulauttaa yhteiskunta- ja historianopetukseen. Uskontojen aiheuttamasta kärsimyksestä ja tasa-arvon mitätöinnistä on tärkeää saada objektiivista tietoa.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Elämänkatsomusta oppiaineena tulee katsoa kriittisesti nykyaikana. Omia ideologioita ei saa sotkea opetukseen ja kaipaisin opiksi jonkinlaista maalaisjärkiopetusta, survival- taitoja, kriittistä ajattelua, kokonaisnäkemystä. Tämän päivän tietojeni valossa ollaan kaukana tästä.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Peruskoulun tulee olla yleissivistävä ja perustaitojen opettava, vakaumuksiin opettaminen tapahtuu muualla. Kristilliset arvot sen sijaan ovat arvokkaita ja niiden noudattaminen on yhteiskunnalle arvokasta.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Kauppias saa vaatia yhtenäistä pukeutumista ilman uskonnollisia poikkeuksia.

Työnantajalla tulee olla oikeus vaatia yhtenäistä pukeutumista jo hygieniasyistä. Mikäli tähän on vakaumuksellinen este, pitää hakeutua muuhun työhön.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.