Timo Härkönen (58)

Tulos: Varalla

Puolue: Perussuomalaiset
Vaalipiiri: Kaakkois-Suomi

Olen 48- vuotias savonlinnalaislähtöinen Imatralla asuva mies.
Olen työskennellyt poliisin valvonta- ja hälytyssektorin monialaisissa tehtävissä vuodesta 2003. Istun kolmatta kautta Imatran kaupungin luottamustehtävissä ja ensimmäistä kautta Etelä-Karjalan hyvinvointialueen luottamustehtävissä.

Luottamustehtäväni:
- Imatran kaupunginhallituksen 2.vpj
- Imatran kaupungin turvallisuustyöryhmän pj
- Etelä-Karjalan hyvinvointialueen valtuutettu
- Etelä-Karjalan hyvinvointialueen turvallisuuslautakunnan jäsen.

Virassani olen kohdannut paljon maakuntamme nuoria ja varttuneempaa väestöä. Väitän, että minulla on kosketuspinta-alaa monenlaisiin kohderyhmiin, myös elämänsä hallinnan kanssa oireileviin ja epäsosiaalisiin ihmisiin.

Muutin Savonlinnasta vuonna 2000 aloittaessani opinnot Tampereella. Poliisina olen ollut työskennellyt Savonlinnassa, Seinäjoella, Etelä-Karjalan ja Kymen alueen kaupungeissa ja kunnissa. Olin myös mukana Poliisit- sarjassa neljällä kaudella. Olen isä ja isoisä.

Kolme agendaa, jotka ovat isoja kokonaisuuksia. Näistä koostuu ajatukseni, jolla saamme Suomesta entistä turvallisemman ja paremman paikan asua suomalaisille.
- Kansallinen etu aina!
- Nuorten turvallisen kasvuympäristön takaaminen!
- Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus!

Myönnän olevani EU kriittinen. EU ei tunnu palvelevan Suomea kuten meille on annettu ymmärtää, EU:lla on mielestäni aivan liian liberaalit arvot. Suomi on ollut alusta saakka EU:n nettomaksaja ja sellaisena tulee myös pysymään niin kauan kun emme uskalla laittaa hanttiin kaiken maailman hömppäjutuille.

Myönnän olevani ilmastonmuutoskriittinen. Media ja koulutoimi tuuttaa sellaista viherpesua lapsille ja kansalle, että oikein hirvittää. Ilmastonmuutos vaikuttakin olevan siis sinun syysi Suomessa. Pieniä asioita voidaan tehdä ilmastomme eteen, mutta vain realismiin perustuen.

Maassamme pitää olla mummoja ja ukkeja, työssä käyviä äitejä isiä, jotka kasvattivat lapsensa oikeamielisiksi ja yhteiskuntakelpoisiksi. Olen heitä varten ehdolla.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee avata kilpailulle. Mahdollinen valtiontuki annetaan samoin ehdoin kaikille hautausmaille.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
15-vuotiaan tulee voida päättää itse.

Kyllä, mikäli 15 vuotias on kykenevä kasvunsa ja kehityksensä kannalta päättämään uskontokunnastaan.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Nykyinen jako uskontoihin ja elämänkatsomustietoon säilytetään.

Uskonnon opetus kouluissa on Suomen kulttuurillinen perintö, joka tulee säilyttää osana muuttuvaa maailmaa.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

Esimerkiksi koulun juhlatilaisuudet joulukirkko ja kevätjuhlat ovat osa Suomen kulttuurillista perintöä, joka tulee säilyttää osana muuttuvaa maailmaa. He osallistuvat ketkä haluavat.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Mielestäni vain lääketieteellinen peruste voi olla ympärileikkausperuste.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Rituaaliteurastus on ikivanha uskonnollinen jäänne, jolle ei ole edes järki- tai uskonnollista perustetta tänä päivänä. Rituaaliteurastus mieluummin tulisikin kriminalisoida kuin sallia millään tasolla.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Kauppias saa vaatia yhtenäistä pukeutumista ilman uskonnollisia poikkeuksia.

Mikäli uskonnollisuus ja huivin käyttö on este työhön pääsylle, on syytä etsiä työpaikkaa joltain muulta alalta.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.