Lauri Alhojärvi (262)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Feministinen puolue
Vaalipiiri: Helsinki

Kotisivu: http://www.laurialhojarvi.fi

Olen 39-vuotias alue- ja kulttuurintutkija, muusikko, lastenhoitaja, koulunkäyntiavustaja ja kestävän matkailun evaluaattori Itä-Helsingin Kurkimäestä. Toimin feministisen puolueen puoluesihteerinä. Toivon hyvää kaikille, joten haluan edistää työväenluokan asemaa maailmanlaajuisesti.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Uskontojen ja kirkkojen tulee olla valtion silmissä tasaveroiset.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee siirtää pääosin valtion tai kuntien tehtäväksi.

Kuoleminen ja ruumiin asianmukainen käsittely ovat ihmisoikeuksia, joita ei sovi ulkoistaa.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
Ikärajan on oltava alle 15, esimerkiksi 12 vuotta.

Mieluiten niin päin, että uskontokuntaan saisi liittyä vasta täysi-ikäisenä.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Siirrytään kokonaan kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Omia uskontoja voi oppia koululaitoksen ulkopuolella. Niiden opettamista kannattaa kuitenkin valvoa ekstremismin välttämiseksi.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Lasten silpominen ei ole kannatettavaa.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Eläinten tappamisen saisi kieltää kokonaan.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Uskontoja ei kannata tyystin pyrkiä poistamaan yhteiskunnasta, koska ne joka tapauksessa elävät. Tämä pätee myös tunnusten käyttöön.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

Uskonnot tulee pitää erillään laista. En silti kannata minkään uskonnon pilkkaamista. Yritetään mieluummin elää mukavasti yhdessä.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.

Olen oikein iloinen kirkollisista vapaapäivistä, vaikken usein tunnekaan niiden merkitystä. Ne pitää säilyttää, mutta uskonnollista konnotaatiota täytyy vähentää.