Shamsul Alam (89)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Vasemmistoliitto
Vaalipiiri: Uusimaa

Kotisivu: http://vasemmisto.fi

MONIKULTTUURINEN & KANSAINVÄLINEN SUOMI
Mitkä ovat tavoitteeni?
Haluan viedä maahanmuuttajien asioita ja mielipiteitä eduskuntaan Maahanmuuttajien työllistämistä ja suomenkielen opetusta on tehostettava. Lapsille ja nuorille on järjestettävä riittävästi psykiatrista kuntoutusta. Heidän jengiytymisensä on estettävä.
Maahanmuuttajien kulttuureita on tehtävä tunnetuksi.
Suomen monikulttuurisuus on nostettava vahvasti esille.
Vanhusten hoito ja hoiva niin maahanmuuttajien kuin kantasuomalaisten osalta on järjestettävä riittävän tasokkaaksi.
Maahanmuuttoviraston palveluja pitää uudistaa ja kehittää!

Kuka minä olen?
Olen Shamsul Alam, 47-vuotias, oikeustieteen opiskelija Helsingin yliopistossa. Olen kotoisin Bangladeshista. Perheeseeni kuuluu kaksi poikaa ja kaksi tyttöä.
Toimin Keravan kaupunginvaltuutettuna, tarkastuslautakunnan jäsenenä ja monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan jäsenenä.
Autan ja neuvon maahanmuuttajia monenlaisissa asioissa.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Päinvastoin, verotusoikeutta on tarjottava myös muille uskontokunnille.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Jos uskontokunnat saavat verotusoikeuden, ne voivat hoitaa hautaustoimet.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
15-vuotiaan tulee voida päättää itse.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Siirrytään kokonaan kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.