Jari Miranda (138)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Liike nyt
Vaalipiiri: Uusimaa

Kotisivu: http://www.jarimiranda.org

Olen vanhempainvapaalla oleva isä, kumppani,
kaksikielinen (suomi ja espanja),
insinööri IT-startup-yrityksessä Espoossa,
muotoilija, Aalto-yliopiston taiteen maisteriopiskelija
ja asun Vihdissä.
Lähdin mukaan politiikkaan, koska haluan vaikuttaa yhteiskunnan epäkohtiin. Olen yhteisöllinen, empaattinen ja luova ihminen, joka haluaa korostaa läpinäkyvyyttä ja osallistavuutta päätöksenteossa.

Haluan rakentaa läpinäkyvämpää ja reilumpaa tulevaisuutta, joka vaurastuttaa kansalaisia kestävän kehityksen voimin. Liike Nyt on mukaansatempaava ja positiivinen moniosaajien puolue, jossa haluan olla ehdolla eduskuntavaaleissa 2023.

Innovatiivisuus, monialainen työskentely ja kasvuyritykset ovat intohimoni. Työstä palautuminen on minulle tärkeää ja vaikuttaa myös työn laatuun pitkällä tähtäimellä. Vapaa-aikani koostuu perheestä, ystävistä ja ratsastusharrastuksesta.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Yhteisöitä tulisi kohdella tasa-arvoisesti ja ne voivat kerätä varoja muilla tavoin kuin verottamalla.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee avata kilpailulle. Mahdollinen valtiontuki annetaan samoin ehdoin kaikille hautausmaille.

Yrittäjiä tulee kohdella tasa-arvoisesti avaamalla kilpailu kaikille.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
15-vuotiaan tulee voida päättää itse.

Koska nuorille pitää antaa mahdollisuus vaikuttaa omiin valintoihinsa aikaisemmassa vaiheessa, jotta he kiinnostuvat yhteiskunnallisista asioista entistä enemmän.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Katsomusaineet erillisinä oppiaineina lopetetaan, katsomuksista opetetaan mm. historian yhteydessä.

Oppiympäristön tulee olla tasa-arvoinen ja turvallinen ilman uskonnollista opetusta.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

ET:n opetukseen osallistuminen kaikille on tasa-arvoista kaikkia oppilaita kohtaan.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Koulujen tulee olla tasa-arvoinen, turvallinen ja ennakkoluuloton ympäristö.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Täysi-ikäinen henkilö voi hankkiutua haluamiinsa toimenpiteisiin omakustanteisesti.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Eläinten kärsimys tulee aina ensisijaisesti estää tai minimoida.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Kauppias saa vaatia yhtenäistä pukeutumista ilman uskonnollisia poikkeuksia.

Työyhteisöiden tulee saada mahdollisuus vaikuttaa oman työkulttuurinsa muodostamiseen ilman syrjimistä.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

Kaikkia yhteisöitä tulee kohdella tasa-arvoisesti. Uskonnollisilla yhteisöllä tulee olla samat säännöt kuin muillakin yhteisöillä.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.

Suomen lain tulee olla riippumaton mistään uskonnollisista vaikutteista.