Anu Östman (134)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Valta kuuluu kansalle
Vaalipiiri: Savo-Karjala

Kotisivu: https://www.facebook.com/anu.ostman/

Olen kuopiolainen 45-vuotias kolmen lapsen äiti. Koulutukseltani olen
yo-merkonomi ja tietojenkäsittelyn tradenomi. Tällä hetkellä toimin
resurssikoordinaattorina. Asun mieheni ja nuorimman poikani kanssa
Kuopiossa. Kaksi vanhinta poikaani asuvat jo omillaan.
Harrastan hyötyliikuntaa pyöräilemällä töistä kotiin. Kävelen paljon ja
joogaan sekä pyrin pitämään itseni kunnossa lihaskuntotreenillä. Olen
toiminut Kuopion Valta kuuluu kansalle ry:n puheenjohtajana perustamisesta
saakka ja syyskokouksessa minut valittiin jatkamaan myös ensi vuonna. Olin
aluevaaleissa ehdolla Valta kuuluu kansalle puolueen listoilta. Sain hurjan
määrän ääniä, mutta valitettavasti se ei riittänyt, että olisin päässyt
vaikuttamaan hyvinvointialueen rakentamiseen. Olen kiitollinen kuitenkin
saamastani luottamuksesta.

Huoli yhteiskunnallisten asioiden hoidon tilasta sai minut hakeutumaan
Valta kuuluu kansalle puolueen tukijäseneksi ja sitä kautta perustamaan
myös Kuopioon oman paikallisyhdistyksen. Mitä pidemmälle valtiovalta on
vienyt näitä kiristyksiä, sitä enemmän ihmiset ovat tulleet tietoiseksi
siitä, että me maksamme heille, mutta he eivät enää aja meidän asioitamme.
Meidät on saatettu osalliseksi Ukrainan sotaan, vaikka käytännössä olisimme
edelleen voineet olla puolueettomia. Sodan, koronan ja ilmastohypetyksen
varjolla meidän yritystoimintamme, maataloutemme ja sähköntuotantomme on
tuhottu. Olemme siinä pisteessä, että varmuutta ei ole riittääkö sähkö ensi
talvena kaikille ja mihin hintaan. Onko kaikilla edes varaa ostaa sähköä,
vaikka sitä olisi tarjolla. Ruoan hintaa kohotetaan energiakustannusten
varjolla. Menossa on rahansiirto suomalaisilta isoille yrityksille ja
EU:lle. Käynnissä on laillistettu ryöstö, jota vastaan aion tehdä kaikkeni,
jotta sinulla ja minulla ja meidän lapsillamme olisi parempi tulevaisuus.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Kun kirkko voi käännyttää ihmisryhmän pois kirkosta, vaikka henkilöt kuuluivat kirkkoon, tulee kirkollisvero poistaa. Valtio maksaa ev.lut kirkolle tukea. Eikö se riitä.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee siirtää pääosin valtion tai kuntien tehtäväksi.

Vainajan rahastaminen tulee lopettaa. Valtion ja kuntien tulee hoitaa arvokas loppu jokaiselle suomenkansalaiselle.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
18 vuotta on sopiva ikäraja.

Lapset kulkevat vanhempien mukana täysikäisyyteen saakka.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Katsomusaineet erillisinä oppiaineina lopetetaan, katsomuksista opetetaan mm. historian yhteydessä.

Perinteinen kristinoppi pitää tuoda takaisin kouluun. Lapsille pitää opettaa kristilliset arvot ja toisten kunnioitus. Muiden uskontokuntien opetus tapahtuu historiaan pohjautuen ja maantieteeseen.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Ei, ET on edelleen rajattava vain oppilaille, joiden omaa uskontoa ei opeteta.

ET opintoja ei tarvita. Suomalaisessa kulttuurissa Valta uskonto evankelisluterilainen, jota tulee opettaa kaikille elämän katsomuksesta huolimatta.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

Jumalanpalvelukset pitää ulottaa koskemaan kaikkia.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Kauppias saa vaatia yhtenäistä pukeutumista ilman uskonnollisia poikkeuksia.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Laissa pitää kieltää jumalanpilkka.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivät tulee sitoa kirkkolakiin, eikä muutoksia saa tehdä ilman kirkolliskokouksen päätöksiä.

Kannatan myös pyhäpäivän pyhittämistä lepopäiväksi, kuten raamatussa sanotaan.