Mika Mitikka (103)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Liike nyt
Vaalipiiri: Varsinais-Suomi

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Kansalaisten verotaakkaa Suomessa tulee selkeästi keventää.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee avata kilpailulle. Mahdollinen valtiontuki annetaan samoin ehdoin kaikille hautausmaille.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
18 vuotta on sopiva ikäraja.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Yhdistetään opetus osittain, esimerkiksi maailmanuskontojen perusteet opetetaan kaikille samalla kertaa.

Näkisin tarpeellisena yleissivistävänä toimena, tutustuttaa koululaisia maailman suurimpiin uskontoihin.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Laissa pitää kieltää jumalanpilkka.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.