Riikka Pöntinen (215)

En ole verotusoikeuden poiston kannalla, seurakunnat rahoittavat monia sellaisia asioita, kuten lapsille kerho- ja iltapäivätoimintaa, jotka muutoin olisivat monen vähävaraisen perheen ulottumattomissa. Toisaalta pidän tärkeänä myös sitä, että seurakunnan toiminta on turvattua ja että pystyvät tarjoamaan palveluita myös jatkossa.

En näe, että kirkkojen verotusoikeus on pois keneltäkään kirkon ulkopuoliselta ja päinvastoin tarjoavat mahdollisuuksia ajanviettoon myös kirkkoon kuulumattomille. Olisin varmis tarkastelemaan myös muiden uskontokuntien verotusoikeutta, mutta minun täytyisi perehtyä tähän asiaan ensin hieman kattavammin. En toisaalta pidä hyvänä asiana sitä, että vain tietyillä kirkoilla on yhteiskunnassa erityisasema. Tämä asettaa muut uskonnot eriarvoiseen asemaan.

Hautaustoimi toimii nähdäkseni hyvin tällä hetkellä evankelis-luterilaisen kirkon alaisuudessa. Koen kuitenkin, että hautaustoimen järjestäminen voisi olla myös muiden uskontokuntien tehtävä ja sitä voitaisiin jakaa kaupungin muille toimijoille myös.

Lasta ei mielestäni tulisi lähtökohtaisesti pakkoliittää mihinkään uskontokuntaan ennen kuin hän kykenee muodostamaan asiasta henkilökohtaisen näkemyksensä. Toisaalta lasta tulee kuunnella häntä koskevissa asioissa ja moni lapsi voi olla jo varma haluavansa olla seurakunnan jäsen jo varsin nuorella iällä. Lapsen etu pitää kuitenkin kyetä varmistamaan siten, että lapsi voi halutessaan mahdollisimman helposti jättää seurakunnan tullessaan toisiin ajatuksiin.

Koska ideaali yhteiskunta harvemmin toimii näin, lapsen edun varmistamiseksi olisi hyvä olla selkeä ikäraja. Tällaisena voisi toimia esimerkiksi 12 ikävuoden raja hyvinkin, koska usein murrosiän korvilla useissa uskonnollisissa yhteisöissä on siirtymäriittinä erilaisia uskonnollisia menoja, kuten ripille pääseminen.

Uskonnoista on hyvä jokaisen oppilaan oppia perusasiat yleissivistyksen vuoksi. Ymmärrys muista uskonnoista rakentaa ihmisten välistä ymmärrystä sekä opettaa antamaan tilaa erilaisuudelle. Uskonnollinen maailmankatsomus on niin ikään yksi elämänkatsomuksen muoto, ja yhdenvertaisuuden kannalta on ongelmallista, jos uskontoja ei käsitellä muiden elämänkatsomuksien rinnalla.

Samaan aikaan on tärkeää, että koulut ovat uskonnoista vapaata tunnustuksetonta aluetta. Omaa uskontoaan saa tietenkin tuoda esiin, mutta uskontojen opetuksen siirtäminen lapsille ei ole koulun tehtävä.

Todellakin, evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluminen ei saa toimia esteenä elämänkatsomustiedon valitsemiselle. Moni nuori kuuluu kirkkoon vain tavan vuoksi, jolloin nuorella voi olla halu pohtia omaa elämänkatsomustaan. Uskonnon ja elämänkatsomuksen pohtiminen neutraaleista lähtökohdista pitää olla mahdollista kaikille nuorille.

Uskonto ei kuulu kouluihin, ja oppilaiden pakko-osallistaminen kirkon menoihin tulee lopettaa. Ei ole syytä, minkä takia yhden uskonnon uskonnolliset menot olisivat tärkeämpiä kuin toisten. Koulun tulee toimia tutkitun tiedon ja asiatietojen välittäjänä, uskonnon harjoittamista voi tehdä omalla ajallaan.

Moderni tutkittu tieto ei tue sitä, että peniksen ympärileikkauksesta olisi mitään mainittavaa hyötyä eikä sillä ole vaikutusta hygieniaan. Sen sijaan ympärileikkauksesta voi koitua paljon haittaa: se voi aiheuttaa mm. pitkään jatkuvaa kipua, peniksen tunnottomuutta ja toimintahäiriöitä sekä heikentää seksuaalista nautintoa. Ympärileikkaus kulttuurisista ja uskonnollisista syistä tulisi sallia vain täysi-ikäisille henkilöille, jotka ymmärtävät mitä ovat tekemässä ja joille on tuotu selkeästi esiin operaation mahdolliset riskit.

Eläinten kiduttaminen ruoan takia ei kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan. Toisaalta eläimiä kohdellaan julmasti yhteiskunnassamme myös eläinten lihan tuotantolaitoksissa ja kaikessa muussa eläinten eri osien hyväksikäyttöön tarkoitetussa markkinataloudessa. Tämä kysymyksenasettelu on siis kaksinaismoralistinen, koska tehotuotannon nimissä useat eläimet kärsivät jopa enemmän kuin rituaaliteurastuksessa.

Eli samaan aikaan, kun rituaaliteurastus tulee kieltää, tulee myös varmistaa tuotantoeläinten hyvät oltavat, siirtyä hallitusti pois tehomaatalouden lihantuottamisen tavoista sekä vähentää yhteiskunnan riippuvaisuutta eläinkunnan tuotteista.

Vastausvaihtoehdot nostavat tikunnokkaan naisten oikeuden päättää omasta pukeutumisestaan, joka on jo lähtökohdiltaan ongelmallinen ja naisen kehon ja pukeutumisen kontrollointia. Musliminaisten käyttämä huivi niin ikään ei aina kuvasta suoraan uskontoa, vaan on usein sidoksissa siihen kulttuuriympäristöön, jossa nainen on elänyt. On ongelmallista vaatia toista ihmistä riisumaan omalle identiteetilleen tärkeitä asusteita, ellei hän itse niin halua tehdä vapaasta tahdostaan.

Joten vastaan, että uskonnonvapauden nimissä jokaisella on oikeus tuoda omaa uskontoaan esiin eikä tässä tule tehdä erottelua sen suhteen, että minkälaisesta vaatekappaleesta on kyse. Pukeutumiseen voidaan puuttua vain, jos se perustellusti haittaa työnteon turvallisuutta tai aiheuttaa haittaa työn tekemiselle. Ruokakaupassa tehtäviä töitä voi hyvin tehdä, vaikka olisi uskonnollisia symboleja esillä.

Moderni yhteiskunta ei voi perustua uskonoppeihin perustuville lakikokonaisuuksille, vaan lakien tulee perustua tutkittuun tietoon. Jumalan tai jumalien olemassaoloa ei voi todistaa, joten mahdollisesti olemassa olemattomien henkiolentojen kunniaa ei voi sisällyttää maallisiin lakeihin. Jokaisen tulee myös voida ilmaista mielipiteensä vapaasti uskonnoista. Meillä on jo muita lakeja, jotka suitsivat käyttäytymisen rajoja (kuten laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan).

Uskonto tulee erottaa lainsäädännöstä ja lait tulee perustua maallisiin käytäntöihin. Nykyinen käytäntö, jossa vapaapäivät ovat kristillisiin pyhäpäiviin sidottuja, ei rakenna myöskään yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa.

Toisaalta eri uskontoja tulee kunnioittaa ja siispä vapaapäiviä tulee kirjoittaa työaikalakiin siten, että eri uskontokuntien jäsenet pystyvät pitämään vapaata heille tärkeinä aikoina.