Mika Perälä (143)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Liike nyt
Vaalipiiri: Uusimaa

Perheeseeni kuuluvat vaimo, tyttö ja poika ja kaksi mäyräkoiraa. Toimin Vantaalla koulutettuna hierojana, hieronnan opettajana ja arvioijana hieronnan näyttötutkinnoissa. Aikaisempi urani oli puolustusvoimissa v. 1987-2013. Olen suorittanut sotilassoittajan tutkinnon 1987-1991. Painissa olen saavuttanut nuorten ja aikjuisten sarjoissa useita SM-mitaleita. Kohtaan työssäni ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista. Kosketuksen voima saa ihmisen purkaamaan syvimmätkin tuntonsa, joten minulla on hyvä käsitys, mitä ajatellaan nykymenosta. Näiden ihmisten ääntä pyrin parhaalla mahdollisella tavalla saada kuuluville. Olen erityisen huolissani lasten ja nuorten sekä ikäihmisten terveydestä ja jaksamisesta. Yrittämisen tulee olla Suomessa kannattavaa jos haluamme, että palveluita on saatavilla myös tulevaisuudessa.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Mikään muutos ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.

Nykyinen tapa on riittävä. Halutessaan ihminen voi erota kirkosta.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Nykyinen tapa on toimiva.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
15-vuotiaan tulee voida päättää itse.

15-vuotiaaksi asia pitäisi olla vanhempien päätettävissä.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Yhdistetään opetus osittain, esimerkiksi maailmanuskontojen perusteet opetetaan kaikille samalla kertaa.

Mielestäni oman uskonnon opettaminen kuuluu kirkolle. On tervettä, että kaikilla olisi jonkinlainen käsitys eri uskonnoista, oli oma sitten mikä tahansa.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Joillekin oma uskonto on vanhempien valinta, eikä muusta ole tietoa. On yleissivistävää saada opetusta myös muista uskonnoista.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Jokaisella pitää olla valinnanvapaus. Se toteutuu kyllä vapaa-ajalla.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Jokaisen pitää saada päättää omasta kehostaan itse, oli vanhemmat mitä mieltä tahansa.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Uskonnolla ja eläimen teurastuksella ei tule olla mitään tekemistä toistensa kanssa.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Eipä sen huivi sinänsä pitäisi ketään häiritä. Kasvot tulisi kuitenkin näkyä ja muuten pitää kauppiaan saada vaatia yhtenäistä asua.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

Nyky-yhteiskunnassa pitää saada arvostella uskontoja. Se liittyy sananvapauteen. Suomi on yksi harvoista maista Euroopassa, jossa tämä kielletään.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.