Mari Ikonen (4)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Vasemmistoliitto
Vaalipiiri: Lappi

Kotisivu: http://www.mari-ikonen.com

Olen 30-vuotias karjalais- ja sateenkaariaktivisti, joka työskentelee paremman tulevaisuuden eteen kaduilla ja kabineteissa. Työssäni koulutan tulevia ammattilaisia ympäri pohjoista työehdoista ja ammattiliitoista. Koulutukseltani olen sosionomi ja tulevaisuudessa kulttuurituottaja. Toimin kaupunginvaltuutettuna ja ympäristölautakunnan jäsenenä Rovaniemellä sekä Vasemmistoliiton puoluehallituksessa.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Uskontokunnat ja kirkot tekevät paljon yhteiskunnallista työtä. Kuitenkin evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisasemasta on luovuttava ja siirryttävä malliin, joka kohtelee uskonnollisia yhdyskuntia ja sitoutumattomia yhdistyksiä yhdenvertaisesti.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee siirtää pääosin valtion tai kuntien tehtäväksi.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Jokaisen on saatava päättää itse kuulumisestaan uskontokuntiin eikä vanhemmat voi missään vaiheessa tehdä päätöstä lapsen puolesta.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Siirrytään kokonaan kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Uskonnon opetus on irrotettava perusopetuksesta ja siirryttävä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Jokaisen oppilaan on pystyttävä valitsemaan ET, riippumatta uskontokunnasta tai vanhempien mielipiteestä.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Uskonto ja koulu tulee erottaa toisistaan niin jumalanpalvelusten kuin uskonnollisten aamunavausten osalta.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

Jumalanpilkka ei ole sama asia kuin kansanryhmää vastaan kiihottaminen, joka on ja jonka pitää olla rangaistavaa.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.