Timo Heinonen (80)

Tulos: Valittu

Puolue: Kokoomus
Vaalipiiri: Häme

Kotisivu: http://www.timoheinonen.fi

Olen Timo Heinonen 47-vuotias kahden lapsen perheenisä ja neljännen kauden kansanedustaja Hämeestä. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja ja minulla on myös pieni urheilun ja media-alan yritys. Eduskunnassa toimin puolustusvaliokunnassa ja vastaan Kokoomuksen talous- ja veropolitiikassa Valtiovarainvaliokunnan vastaavana. Lisäksi toimin Valtion liikuntaneuvostossa ja maanpuolustuskorkeakoulun hallinnossa.

Harrastuksista voisin mainita ratsastuksen ja hevoset, luonnon, retkeilyn ja metsästyksen sekä moottoriurheilun.

Politiikassa ohjenuorani on kokoomuslaisista kokoomuslaisin: Tosiasiat tunnustaen. Ja vastuunkantaminen alkaa siitä, että välittää.

Lisää minusta www.timoheinonen.fi ja kaikissa eri somekanavissa. Ota rohkeasti yhteyttä.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Päinvastoin, verotusoikeutta on tarjottava myös muille uskontokunnille.

Minusta tällainen mahdollisuus voi olla myös muilla uskontokunnilla ja jokainenhan meistä itse päättää mihin haluaa kuulua ja siten myös maksaa halutessaan.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
15-vuotiaan tulee voida päättää itse.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Siirrytään kokonaan kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

Itse erityisesti säilyttäisin esimerkiksi joulukirkon ja kevätkirkon osana kansallisia perinteitämme, niille oppilaille jotka haluavat osallistua.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Laissa pitää kieltää jumalanpilkka.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivät tulee sitoa kirkkolakiin, eikä muutoksia saa tehdä ilman kirkolliskokouksen päätöksiä.