Kim Saari (31)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Sinimusta liike
Vaalipiiri: Uusimaa

Olen 55v pääkaupunkiseudulta lähtöisin oleva rakennusalan moniosaaja.
Sinimusta Liike on ainoa puhtaasti suomalaisia ja Suomen etua ajava puolue.
– Suomi suomalaisille.
– Suomalaisten syntyvyyttä tuettava.
– Maahanmuutto lopetettava.
– Suomesta tehtävä omavarainen.
– EU:sta erottava.
– Ei Natoon.
– Maaseudun ja haja-asutusalueiden asumista tuettava.
– Sähkönjakelu sekä tuotanto valtiolle, sähköä on jokaisen saatava edullisesti johtuen
Suomen maantieteellisestä sijainnista.
– Kehitysavut lopetettava ja sijoitettava varat Suomen kansan auttamiseen.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Mikään muutos ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee siirtää pääosin valtion tai kuntien tehtäväksi.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
18 vuotta on sopiva ikäraja.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Nykyinen jako uskontoihin ja elämänkatsomustietoon säilytetään.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Ei, ET on edelleen rajattava vain oppilaille, joiden omaa uskontoa ei opeteta.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Kauppias saa vaatia yhtenäistä pukeutumista ilman uskonnollisia poikkeuksia.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Laissa pitää kieltää jumalanpilkka.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivät tulee sitoa kirkkolakiin, eikä muutoksia saa tehdä ilman kirkolliskokouksen päätöksiä.