Mervi Turunen (50)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Kristillisdemokraatit
Vaalipiiri: Keski-Suomi

Kotisivu: http://www.merviturunen.fi

Vaalilupaukseni on: En luppaa kellekkään mittään lissää!
Lupaan edistää yrittäjyyttä, työllisyyttä ja tervettä taloutta. Sosiaaliturvaa ei hoideta velkarahalla!

Olen syntyjäni savolainen, tolokun immeinen. Kärkiosaamistani ja -teemojani ovat työllisyys, yrittäjyys ja talous. Suomen suunnanmuutos syntyy lisäämällä yritysten toimintaedellytyksiä ja aitoa työllisyyttä. Sosiaaliturvaa ja verotusta tulee uudistaa työllisyyteen ja yrittäjyyteen kannustavaksi. Valtion velkakierteelle stoppi!

Minulla on 15 vuoden kokemus työllisyyden, valmennuksen ja aikuiskoulutuksen saralta, niin yksityiseltä, julkiselta kuin 3. sektorilta. Aikaisempaa työkokemusta on erityisesti kaupan alalta. Fyysinen työkin on tuttua, aikoinaan ahkeroin mansikkapellolla, kasvatin lihasikoja ja vihanneksia.

Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri (KTM) ja tradenomi, minulla on myös pedagoginen pätevyys. Toimin Jyväskylän KD:n paikallisosaston puheenjohtajana, olen Jyväskylän kaupungin tarkastuslautakunnan jäsen sekä varavaltuutettu. Vapaa-ajallani toimin koulun vanhempainyhdistyksessä rahastonhoitajana, hiihdän, pyöräilen, marjastan, sometan ja liikun luonnossa.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Mikään muutos ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.

Kirkon ei tarvitsisi olla kytköksissä valtioon, mutta en näe nyt radikaalia tarvetta muutoksille.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Pidän hautaustoimen hoitamista luonnostaan kirkolle kuuluvana tehtävänä.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
15-vuotiaan tulee voida päättää itse.

15 on tähän oivallinen ikä.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Nykyinen jako uskontoihin ja elämänkatsomustietoon säilytetään.

Kristinusko on vahvasti Suomen kulttuurin kivijalkaa. Uskonto (myös muihin uskontoihin tutustuminen kristinuskon rinnalla) on jo yleissivistyksen kannalta erittäin olennaista.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Ei, ET on edelleen rajattava vain oppilaille, joiden omaa uskontoa ei opeteta.

Kuten sanottua, uskonto on yleissivistystä, ja sitä on hyvä opiskella. Siinä samalla käsitellään usein arvoja ja etiikkaa, myös muiden kuin kristinuskon näkökulmasta. Uskonnon tunneilla lapsi ja nuori saa kokonaiskäsitystä muodostaessaan omaa maailmankuvaansa.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

Esimerkiksi joulukirkko kuuluu suomalaiseen kulttuuriperinteeseen. Jos kouluissa juhlitaan halloweenia, joka pelottaa isoa joukkoa lapsia ja nuoria ja moni kokee, ettei pääse teemaa koulussa "karkuun". Kirkon toiminta ei ole pelottavaa, vai miten on Enkeli taivaan joulukirkossa tai Suvivirsi kevätjuhlassa? Miten lapsi tai nuori voi muodostaa puolueettomalta maaperältä maailmankatsomuksensa, jos hän ei (koskaan) osallistu esimerkiksi jumalanpalvelukseen?

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Vaikuttaa siltä, että toimenpidettä tehdään uskonnollisista syistä joka tapauksessa, vaikka se kiellettäisiin. Toimenpiteitä tehdään kotioloissa tai ulkomailla. Jos Suomessa sallitaan, ei sitä tulisi kuitenkaan maksaa julkisin varoin, vaan ympärileikkaukset tehtäisiin yksityisellä puolella omakustanteisesti, ja jos molemmat vanhemmat ovat samaa mieltä. Tyttöjen ympärileikkausta ei missään nimessä ja koskaan, sitähän tässä ei toki kysytty.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tarpeetonta kiduttaa eläimiä.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Huivi, jossa kuitenkin kasvot näkyvät, on ihan ok.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Laissa pitää kieltää jumalanpilkka.

Tämäkin pitäisi kuulua jo yleissivistykseen ja terveen järjen käyttöön.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivät tulee sitoa kirkkolakiin, eikä muutoksia saa tehdä ilman kirkolliskokouksen päätöksiä.