Annukka Talvitie (32)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Vapauden liitto
Vaalipiiri: Vaasa

Kotisivu: http://www.ihmiskokemus.fi

Olen 40-vuotias hyvinvointialan yrittäjä ja yhden pojan äiti, joka asuu nykyisin Seinäjoella. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä olen toiminut markkinointitehtävissä parikymmentä vuotta, tehnyt uran urheilijana ja asunut ympäri Suomea. Olen syntynyt ja kasvanut maalaisympäristössä Alajärvellä. Ehdokkaaksi päätin lähteä, koska itselle tärkeää on vapaus ja lasten tulevaisuus sekä se, että näin minulla on mahdollisuus antaa oma panokseni tämän yhteiskunnan hyvinvoinnin kehittämiseen.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Kirkollisverolle ei ole mitään perusteita. Jos joku haluaa itse laittaa rahansa johonkin uskonnolliseen toimintaan, jokainen on vapaa sen tekemään, mutta veronkeräämistä ei tule harrastaa seurakuntien varjolla.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Lapsen ei tulisi kuulua mihinkään uskontokuntaan. Jokainen voi täysi-ikäisenä sitten itse valita haluaako kuulua johonkin sellaiseen vai ei.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Jokaiselle tulisi opettaa, miten kuunnellaan itseä elämässä ja mitä on rakkaus. Tähän ei tarvita mitään uskontoa.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Kaikkien täytyy saada aina vapaasti valita se, mikä itseä kiinnostaa.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

Kukaan ei voi määritellä, mikä on Jumalan pilkkaa ja mikä ei, joten täysin mahdoton luoda lainsäädäntöä tällaiseen asiaan. Jokaisella on sananvapaus.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.