Sirkku Kemppainen (24)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Kristillisdemokraatit
Vaalipiiri: Varsinais-Suomi

Kotisivu: http://www.sirkkukemppainen.fi

Olen 53-vuotias kahden jo aikuisen lapsen äiti ja yrittäjän vaimo. Työskentelen toimitusjohtajana apteekkialan yrityksessä. Harrastuksiini kuuluu mm. politiikka, joka on konkretisoitunut kaupunginvaltuutetun roolissa Liedossa. Olen myös kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen. Eduskuntavaaliehdokkaana olen ensimmäistä kertaa. Olemme eläneet haastavia aikoja, jolloin monille on hiipinyt mieleen epätoivo tulevaisuudestaan. Poliitikkona kannan vastuuni siitä, että meillä on uskoa ja luottamusta tulevaan. Haluan kylvää mieluummin toivoa kuin uhkakuvia. Siksi valitsin sloganiksi Martti Lutherin tunnetuksi tekemän lauseen. 'Tänään istutan omenapuun' -se kuvaa yksinkertaisen hyvin ajatusmaailmaani kristittynä, jolle myös kristilliset arvot ovat tärkeitä. Tutustu minuun paremmin nettisivuillani ja somekanavissa!

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Mikään muutos ei ole ajankohtainen ainakaan tulevalla vaalikaudella.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
18 vuotta on sopiva ikäraja.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Siirrytään kokonaan kaikille yhteiseen opetukseen, jossa ei erotella ketään. Tuo opetus nojautuisi kristinuskon arvomaailmaan ja suomalaiseen kulttuuriin, jossa perinteisillä kristillisillä arvoilla on ollut merkittävä vaikutus. Tuossa aineessa (jota en osaa nimetä) opetettaisiin myös muiden uskontojen perusteita sekä elämänkatsomuksia, jotta opitaan ymmärtämään eri tavoin ajattelevia ja uskovia. Kristillisissä arvoissa ei ole mitään hävettävää, ne ovat olleet länsimaisten kulttuurien rakennusaineita ja siksi niitä tulee vaalia. Niille, jotka ovat lähtöisin muista kulttuureista ja uskonnoista, tulisi opettaa enemmän suomalaisen kulttuurin tapoja ja perinteitä. Se lisäisi myös kotoutumista paremmin.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Oman uskonnon tai ET:n opetus voisi olla tuon kohdassa 4 esittämäni kaikille yhteisen aineen lisäksi.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, evankelis-luterilaisia jumalanpalveluksia tulee tarjota niitä haluaville koulun toimesta.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Kauppias saa vaatia yhtenäistä pukeutumista ilman uskonnollisia poikkeuksia.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Laissa pitää kieltää jumalanpilkka.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.