Samuel Gryning (122)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Suomen kansa ensin (sit.)
Vaalipiiri: Häme

Kotisivu: https://www.youtube.com/@SamuelGryning

41-vuotias perheenisä Lahdesta.
Olen juontaja, somevaikuttaja, kansalaistoimittaja, sekä sähkö- ja automaatioasentaja. Olen toiminut myös yrittäjänä.

Olen ehdolla eduskuntaan, koska näen, että eduskunta tarvitsee nyt suuren ”siivouksen” ja suomalaiset tarvitsevat edustajikseen tavallisia suomalaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät, että kansanedustaja on
kansalla töissä.

Oman edun tavoittelijoita ja muita ammattipoliitikkoja ei tulisi
eduskunnassa olla ainuttakaan.

Suomesta tulisi mielestäni jälleenrakentaa täysivaltainen tasavalta ja sen
tavoitteen eteen tulen työskentelemään.
Suomi pitää palauttaa itsenäiseksi valtioksi. Sellainen Suomi ei mielestäni
ole ollut enää sen jälkeen, kun liityimme Euroopan Unioniin. EU:sta tulisi
siis erota välittömästi.

Natoon Suomen ei tulisi missään tapauksessa liittyä, vaan Suomen tulisi
pysyä täysin puolueettomana.

Myös ryhmäkurista tulisi tehdä laitonta, koska se on suorastaan törkeää
demokratian halveksumista.

Kansalaisilla tulisi myös olla nykyistä suurempi mahdollisuus vaikuttaa
itseään koskeviin asioihin.

Lyhyesti sanottuna suomalaisten tulisi saada päättää itse Suomen asioista,
eikä millään osa-alueella päätäntävaltaa tulisi antaa rajojemme
ulkopuolelle.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Ehdottomasti tulisi poistaa. Kirkot estivät mm. korona-aikana rokottamattomien pääsyn tilaisuuksiinsa ja näin syrjivät osaa kansalaisista ja kirkon jäsenistä.

mm. Vapaaehtoiset lahjoitukset olisivat enemmän nykyaikaa ja myös tasavertaisempi tapa rahoittaa toimintaa, koska niinhän vapaiden suuuntien seurakunnatkin toimintansa rahoittavat.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee hoitaa hautaustoimi ja saada siitä korvaus.

En näe syytä miksi hautaustoimea ei voisi avata "kilpailulle".

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
15-vuotiaan tulee voida päättää itse.

Ehkä tuo 15v voisi olla sellainen ikä. Kysymyksessä ei kuitenkaan mikään peruuttamaton päätös, joten ei ikärajan tarvi 18v olla.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Nykyinen jako uskontoihin ja elämänkatsomustietoon säilytetään.

Nykyinen malli toimiva. Mielestäni on hyvä muistaa, ja vaalia kristillisyyttä ja kristillisiä arvoja.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Valinnan vapaus tässäkin asiassa tärkeää.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Kyllä, eikä vain evankelis-luterilaisia vaan muidenkin uskontojen tilaisuuksia.

Milestäni tärkeää, että eri uskontokuntia huomioidaan tässä, jotta halukkaat voivat osallistua. Eritoten kristilliset seurakunnat huomioitava, koska olemme perinteisesti kristillinen maa.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Ehdottomasti kieltää. Jokainen leikkauttakoot halutessaan itsensä täysi-ikäisenä jos siltä tuntuu

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Selkeä EI rituaaliteurastuksille. Suomi ei ole maa, jossa tällaisia "uskonnollisia" rituaaleja tulee hyväksyä.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Tottakai huivi pitää hyväksyä, mutta myyjällä kasvot peittävä huivi ei mielestäni ole suotavaa.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

Jokaisen tulee kestää, jos hänen uskontoaan pilkataan, oli kysymys sitten mistä tahansa uskonnosta. Kieltojen tie tällaisissa asioissa on loppumaton.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.