Vesa Puuronen (14)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Vasemmistoliitto
Vaalipiiri: Lappi

Kotisivu: http://vesapuuronen.com

Olen Vesa Puuronen, 66-vuotias professori, koulutukseltani yhteiskuntatieteiden tohtori. Uskon, että minulla on kansanedustajan tehtävässä tarvittavaa tietoa, kokemusta ja uskallusta.
Tietoa olen hankkinut työni kautta yliopiston tutkijana ja opettajana ja osallistumalla aktiivisesti julkiseen keskusteluun sekä kansalaistoimintaan. Olen tutkinut mm sukupuolten eroja, rasismia, koulukodeissa harjoitettua kaltoinkohtelua, oikeistopopulismia ja nuorten syrjäytymistä.
Kokemusta olen saanut järjestötoiminasta erilaisissa poliittisissa ja epäpoliittisissa yhdistyksissä lähes 50 vuoden aikana. Olen kaupunginvaltuutettuna Rovaniemellä kolmatta kautta, Lapin hyvinvointialueen valtuutettuna ja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja.
Uskalluksella tarkoita rohkeutta tarttua yhteiskunnan vaikeisiin ongelmiin, tuoda niitä esille julkiuudessa ja puolustaa yhteiskunnassa sorrettuja ihmisiä. Olen puolustanut luontoa, vaelluskaloja, virtavesiä ja luonnon monimuotoisuutta kansalaisaktivismin keinoin.
Harrastan vapaa-ajallani kalastusta, metsästystä, hiihtämistä ja pyöräilyä sekä lukemista, teatteria ja musiikin kuuntelua.
Vesa Puuronen – Varmasti Vasemmalla

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Kirkot ovat ideologisia yhteisöjä, joilla on ollut historiallisista syistä erioikeuksia valtiossa mukaanlukien verotusoikeus. Näiden oikeuksien ylläpitämiselle ei ole ollut eikä ole nykyäänkään perusteita.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee siirtää pääosin valtion tai kuntien tehtäväksi.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Jos ihminen on liitetty uskontokuntaan ennen kuin hänelle on kehittynyt ymmärrys uskonnon merkityksestä, hänellä pitää olla oikeus erota heti kun hän itse haluaa.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Siirrytään kokonaan kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

Kuvitteellisen olennon pilkkaamisesta langetettavat rangaistukset ovat tarpeettomia.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivien ajankohdasta tulee päättää työaikalaissa, jossa ei pidä olla kytköstä kirkkolakiin.