Jaakko Perttunen (213)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Eläinoikeuspuolue
Vaalipiiri: Pirkanmaa

Kotisivu: https://www.eop.fi/eduskuntavaaliohjelma-2023

Olen Eläinoikeuspuolueen puheenjohtaja ja ohjelmatyöryhmän vetäjä. Olen politiikassa mukana koska haluan edistää eläinoikeuksia. Muun lajiset eläimet on sivuutettu päätöksenteossa ja poliittisessa keskustelussa, ja puolueiden ohjelmissa painottuu vain ihmisen etu. Eläinten riisto ja tappaminen on yhteiskunnassamme laajaa, ja muutos kohti oikeudenmukaista yhteiskuntaa edellyttää eläinoikeuksien huomioimista päätöksen teossa.

Kuten edustamani puolueeni, myös minä sijoitun poliittisesti vasemmalle. Eläinoikeuksien rinnalla ilmastonmuutosta, luontokatoa ja esimerkiksi tulonjakoa ja asumista koskevat kysymykset ovat minulle tärkeitä.

Puoluetoiminnan ohella vapaa-aika kuluu harrastusten kuten skeittauksen, puutöiden ja kuntosali harjoittelun parissa.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Uskonnollisten yhteisöjen tulisi olla samanarvoisessa asemassa. Ei ole tasavertaista että yhdelle yhteisölle on annettu verotusoikeus. Verotusoikeuden sijaan uskontokuntiin kuuluvat voisivat hoitaa jäsenmaksun uskonnolliseen yhteisöön pankille tehtävän maksusopimuksen kautta.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee siirtää pääosin valtion tai kuntien tehtäväksi.

Hautaustoimi voitaisiin siirtää vaihtoehtoisesti myös hyvinvointialueiden tehtäväksi. Uskonnottomille tulisi olla myös tunnuksettomia tiloja hautajaisten järjestämiseen. Uudet hautaustavat, kuten vesituhkaus ja kompostointi tulee sallia niitä haluaville.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
Ikärajan on oltava alle 15, esimerkiksi 12 vuotta.

Lastenoikeuksien mukaista olisi, että uskontokuntaan saisi päättää esimerkiksi 12-vuotiaana.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Siirrytään kokonaan kaikille yhteiseen katsomusaineeseen.

Siirtyminen kaikille yhteiseen katsomusaineeseen on kannatettava ajatus. Yhteiskunta on uskontojen osalta hyvin moninainen ja kaikille yhteinen katsomusaine antaisi oppilaille paremmat valmiudet elää tällaisessa yhteiskunnassa, kuin mitä nykyisen kaltainen oppiainejako antaa. Välitavoitteena tätä muutosta kohti tulisi olla elämänkatsomustiedon opiskelun salliminen kaikille halukkaille oppilaille katsomuksellisesta taustasta riippumatta.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Ylemmän vastauksen mukaisesti tämän tulisi olla välitavoite matkalla kohti kaikille yhteistä katsomusainetta.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Koulun henkilökunnan ei tulisi keskeyttää työtään jumalanpalveluksen tai muun uskonnollisen tilaisuuden takia.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Ei-lääketieteellinen ympärileikkaus rikkoo lapsen koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta ja se tulisi kieltää.

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Kannatan eläinoikeusjuristien lakiehdotusta eläinten perusoikeuksista. Tuntoisten olentojen tappaminen pitää sallia vain lääketieteellisistä syistä eläinlääkäreille.

Niin pitkään kuin eläimiä tapetaan tuotannossa, teurastusmenetelmät, jotka aiheuttavat kipua ja stressiä, on kiellettävä. Lisäksi on varmistettava, etteivät eläimet joudu seuraamaan lajitovereidensa tainnuttamista tai teurastamista. Edellisen ohella eläinten tainnutuksen onnistumisesta on oltava varmuus ennen elävän yksilön teurastamista. Tämä koskee myös kaloja.

Lisäksi eläintiloille ja teurastamoihin on saatava pakollinen kameravalvonta, jonka tallentaman materiaalin tulee olla julkista ja todistekelpoista mahdollisissa oikeudenkäynneissä. Sekä tuottajien että kuluttajien on osallistuttava kameravalvonnan rahoitukseen, sillä toiminnan lakisääteisyyden tarkkailu ja takaaminen on paitsi tuottajan ja teurastamojen, myös kuluttajan etu. Valvontaviranomaisten tulee tarkkailla materiaalia säännöllisesti

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Työturvallisuus ja tunnistettava työasu ovat hyviä perusteita työvaatetuksen sääntelyyn joissakin ammateissa kuten viranomaistyössä. Kannatan demokratian ulottamista työpaikoille. Työpaikoissa joissa työasu ei liity työturvallisuuteen tai tunnistettavaan viranomaisasuun, työyhteisöjen tulisi itse määritellä haluamansa työpukeutumisen. Työasua ei tulisi siis määrätä ylhäältä alas.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Jumalanpilkkaa ei saa kieltää laissa.

YK:n ihmisoikeuskomitean vaatimusten mukaisesti uskonrauhan rikkomisen jumalanpilkkaa koskeva pykälä pitäisi poistaa, koska se rajoittaa sananvapautta.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Vapaapäivät tulee sitoa kirkkolakiin, eikä muutoksia saa tehdä ilman kirkolliskokouksen päätöksiä.

Vaikka vakiintuneet kirkolliset vapaapäivät eivät ole itselleni uskonnollisesti tärkeitä, katson asiaa silti työntekijän, entisen peruskoululaisen ja opiskelijan näkökulmasta. Arkipyhien siirtoa kannattavat usein työnantajapuoli ja oikeistopoliitikot, jotka edustavat elinkeinoelämää. Mikäli vapaapäivistä päätettäisiin työaikalaissa, voitaisiin ne siirtää esimerkiksi viikonloppuun, mitkä monille palkansaajille ja esimerkiksi peruskoulun oppilaille ovat muutenkin vapaapäiviä. Kuormittavilla aloilla palkalliset arkipyhät antavat tarvittavan tauon ja tukevat työssä jaksamista. Matalapalkkaisilla palvelualoilla taas arkipyhästä saatava korkeampi palkka on tulojen kannalta tärkeä. Kun vapaapäivät niin töissä ja kouluissa ajoittuvat samoille päiville, on se huoltajien/vanhempien ja lasten kannalta parempi. Ainakin itselleni peruskoululaisena keskelle kouluviikkoa osuva vapaapäivä oli kiva asia, ja kiva oli myös että vanhemmat olivat silloin vapaalla. Soisin saman jatkuvan myös tulevaisuudessa. Mikäli voisin luottaa, että Suomessa poliittinen ilmapiiri olisi enemmän heikomman, eli tässä kohtaa työntekijän puolella, voisin kannattaa asian siirtämistä työaikalakiin.