Severi Virolainen (44)

Tulos: Ei valittu

Puolue: Liberaalipuolue
Vaalipiiri: Helsinki

Kotisivu: http://severi.algo.fi/vaalit23/

Olen helsinkiläinen arkkitehti, IT-yrittäjä ja kuuden lapsen isä. Asun vaimoni ja kahden yhteisen lapsemme kanssa rivitalossa Laajasalossa, muut lapset ovat jo aikuisia. Pääosan elämästäni olen vetänyt omaa menestyvää yritystä, mutta olen myös opettanut korkeakouluissa Suomessa ja Etelä-Koreassa, ja toiminut moottoripyöräseikkailumatkaoppaana eksoottisissa paikoissa. Olen monipuolisesti aktiivinen ja pyrin olemaan siellä, missä asioihin voidaan vaikuttaa. Harrastuksiini kuuluvat vesipallo, moottoripyörät ja purjehdus. Mutta myös politiikka, lukeminen, elokuvat ja punaviini.
Tärkeimmät tavoitteeni eduskunnassa ovat ilmastonmuutoksen torjuminen, valtion kulukuuri, sekä vallan ja vastuun palauttaminen ihmisille itselleen. Keinoina esimerkiksi verotuksen siirtäminen tuloveroista haittaveroihin.

Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?
Pitää poistaa, ja valmistelu on aloitettava seuraavan neljän vuoden kuluessa.

Valtio ja kirkko eivät enää liity toisiinsa mitenkään.

Miten hautaustoimi tulee järjestää?
Hautaustoimi tulee avata kilpailulle. Mahdollinen valtiontuki annetaan samoin ehdoin kaikille hautausmaille.

Tuhkien sirotteluunkin voisi antaa lisää vapauksia.

Minkä ikäisen tulee saada itse päättää kuulumisestaan uskontokuntiin?
Ikärajan on oltava alle 15, esimerkiksi 12 vuotta.

Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?
Katsomusaineet erillisinä oppiaineina lopetetaan, katsomuksista opetetaan mm. historian yhteydessä.

Filosofia ja elämänkatsomuksen opettaminen on ihan hyvä asia ja auttaa muiden ymmärtämisessä.

Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?
Kyllä, kaikkien on voitava valita ET-opetus.

Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?
Ei, peruskoulun ei tule viedä lapsia jumalanpalvelukseen. Oppilaat voivat osallistua vapaa-ajallaan.

Juhlapyhäaikoina koulun voi järjestää siten, että halukkaat pystyvät osallistumaan oman uskontonsa juhliin yms.

Tuleeko alaikäisten poikien ympärileikkaus muista kuin lääketieteellisistä syistä sallia?
Ympärileikkaus uskonnollisista tai kulttuurillisista syistä tulee kieltää.

Voivat leikkauttaa itsensä sitten yli 15-vuotiaina...

Tuleeko rituaaliteurastus uskonnollisista syistä sallia?
Kärsimys tulee aina minimoida teurastuksessa, uskonnollisia poikkeuksia ei saa sallia.

Eläimiä rääkätään jo tarpeeksi. Tuskin jumalat lisärääkkäyksestä innostuvat.

Tuleeko ruokakaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?
Esimerkiksi musliminaisen huivi tulee sallia.

Pukeutuminen on yksityisasia. Provosointi tms. tulee toki voida kieltää.

Tuleeko jonkin uskonnon pyhänä pitämien asioiden pilkka kieltää?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Tässä pitää pilkkaajan ymmärtää hyvän maun rajat. Toisten pilkkaaminen kuulostaa tyhmältä touhulta, jonkinlaista kiusaamista ja se ei ole hyväksyttävää.

Miten vakiintuneiden vapaapäivien kuten helatorstain ja juhannuksen ajankohdasta pitää päättää?
Ehdokas ei vastannut kysymykseen.

Vapaapäivät yms. ovat myös kulttuuria. Kulttuuriimme kuuluu joulukuusi, joulupukki ja joulukirkko. Jokainen voi itse viettää niistä mitä haluaa ja miten haluaa, kunhan kunnioittaa myös muiden vapautta tehdä samoin.